Vihaatko aamuja? Jätätkö aamupalan aina väliin ja torkutat, kunnes sinun on pakko nousta ylös (tai olet jo hieman myöhässä?). Unirytmi määräytyy geenien ja iän mukaan, mutta on muutamia asioita, joiden avulla voit helpottaa aamujasi.
Torkutitko taas koko aamun? Herääminen on sinulle tuskaa todennäköisesti siksi, koska olet saanut iltavirkun geenit ja oma sisäinen aikataulusi tietää, että sinun ei vielä tarvitse nousta ylös.
– Torkuttaminen johtuu yleensä siitä, että laitat kellon herättämään aikaan, jolloin sinulla on vielä varaa painaa torkkunappia. Jos sinun on herättävä esimerkiksi aamulennolle tai nukut pommiin, et taatusti paina torkkunäppäintä, kertoo neurologi Christopher Winter Huffington Post Liven haastattelussa.
Laita siis kello herättämään juuri silloin, kun sinun on viimeistään noustava ylös. Muista myös huolehtia siitä, että menet ajoissa nukkumaan ja että unihygieniasi on kunnossa.
Luonnolliselle unirytmillemme voimme kuitenkin vain vähän.
– Geenit määrittelevät sen, kuka on aamu- ja kuka iltavirkku, minkä lisäksi ikä on tärkeä tekijä. Minulla on 11-vuotias poika ja jos antaisin hänen nukkua, hän nukkuisi kahteen asti päivällä. Sen sijaan 50-vuotiaana ihmiset jo usein heräävät helposti aikaisin, toteaa lääkäri Michael Breus Huffington Post Liven haastattelussa.
(MTV3)
Uusimmat
-
23:27
Yle: Essayah vastusti Israel-päätöstä yli kolme viikkoa sen jälkeen, kun asiasta oli päätetty
-
22:45
Toimittaja Tel Avivissa: "On tullut tavaraa taivaalta huomattavasti enemmän" – MTV seuraa
-
22:34
Hurrikaani Milton voimistui viidennen asteen hirmumyrskyksi – Floridaan julistettu hätätila
-
22:13
Skandaali Ruotsissa: Liivijengiläinen huippupoliitikon juhlien vakiovieras
-
22:10
Huuhkajille helpotusta? Englannilta tipahti kolme pelaajaa, mukana huippulupaus
-
22:04
Suomalainen yllätysnimi aloittaa kautensa NHL:ssä
-
21:44
VG: Norjalaisvanhuksilta huijattiin rahaa – Suomessa pidätetty 20 ihmistä
-
21:40
Huippumalli Chrissy Teigen pukeutui lateksiin – esittelee myös erikoista tatuointia
-
21:23
Valeasuun sonnustautunut lääkäri antoi äitinsä kumppanille myrkkypistoksen koronarokotteen sijaan
-
21:12
Moni alakoululainen kertoo tuntemattomien lähestyneen somessa – näin vanhempien kannattaa käsitellä asiaa
-
21:06
Etelä-Savon aluevaltuusto piti kokouksen etänä – syynä turvallisuusuhka
-
21:00
Lasten ja nuorten tapaturmaiset kuolemat vähentyneet dramaattisesti – tämä trendi kuitenkin "hirveän huolestuttava"
-
20:49
Olli Jokisen Timrå linjasi suomalaisesta jymyuutisesta: "Emme näe syytä paniikkiin"
-
20:45
Tätä et nähnyt Maajussille morsian -jaksossa! Tällainen oli Samulin ja puolisoehdokas Kristan puhelu
-
20:32
Kuningas Charlesin syöpähoidot keskeytetään – lähtee pitkälle matkalle
-
20:27
Terrorismi, energiakriisi ja pakolaisaallot – näin suursota Lähi-idässä voi iskeä Eurooppaan
-
20:25
Pelastakaa Lapset ei pian enää ota uusia hakijoita kansainväliseen adoptioon – taustalla yksi muutos
-
20:05
Jokereilta tipahti poikkeuksellisen suora ulostulo
-
19:44
Yksi otettu kiinni Israelia tukevan mielenosoituksen yhteydessä Helsingissä
-
19:15
Maajussi-Tarja paljastaa: Ismo huutokauppasi hänet toiselle miehelle – lopputulos yllätti!
-
Lataa lisää