Mike antoi uudelle työntekijälleen luvan koristella työpistettään – tätä ei pomo odottanut!

Lucas loi sermikopista mökkiunelman, johon kansa ihastui. Nyt muillekin työntekijöille tarjotaan koristelumahdollisuutta!

Mike Beckhamin uusi työntekijä vei kustomoinnin aivan omalle tasolleen. Mike on oman yrityksensä toimitusjohtaja; hän kertoi Twitterissä tiiminsä uuden työntekijän kysyneen, onko oman työpisteen koristeleminen sallittua.

– Kun sanoin "kyllä", en odottanut tätä, Mike myöntää.

Hän jakoi kuvan työpisteestä, joka oli perinteisten vaaleiden ja harmaiden sävyjen sijaan tuunattu puupinnoilla, taululla, koristetakalla ja erinäisillä kankaisilla eläinten päillä. Sermikopin lattialle oli roiskaistu talja, kertoo Independent.

– Siinä on täydellinen mökkiteema, johon kuuluu hella, puulattia ja täytetty hirven pää. Työntekijä kertoi myöhemmin, että itse asiassa rajoitti itseään hieman. Hän oli ostanut aidon mökkiteemaisen kattokruunun, mutta tajunnut ennen sen ripustamista, että se ehkä on liikaa, Mike kuvailee sometilillään.

Tätä Mike ei odottanut antaessaan luvan koristeluun. Klikkaa kuvat isommiksi. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

"Rakastan tätä tunnelmaa "

Koristellusta sermikopperosta kuitenkin tuli netissä valtavavan suosittu, ja se keräsi Twitterissä satojen tuhansien ihmisten huomion.

– Saanko tulla teille töihin? Pliis, kommenteissa anotaan.

– Tämä on mahtavaa, toinen kommentoija kehuu.

– Rakastan tätä tunnelmaa niin kovin, kolmas kirjoittaa.

Katso myös: Minimalisti, kotoilija vai hallittu kaaos – mitä työpöytäsi paljastaa? Juttu jatkuu videon alla.

Toimiston ihmistyypit – mitä työpöytäsi paljastaa? 0:52

Työtä 10–12 tuntia – "En kadu mitään"

Koristelut kehittänyt työntekijä Lucas Mundt rakastaa vuoristoelämää. Mies myönsi pyytäneensä lupaa koristella sermikoppiaan "vähän".

– "Vähän" on tässä suhteellista, mies heittää.

– Tulin töihin viikonloppuna, jotta saisin sen valmiiksi ennen kuin kukaan näkee. En pitänyt kirjaa ajasta, mutta arvioisin, että tämä vei 10–12 tuntia. En kadu mitään.

Ilmeisesti suosion innoittamana tiimi päätti myöhemmin ripustaa kattokruununkin!

Kattokruunukin ripustettiin. Selaa kuvia nuolilla. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Muutkin saavat jatkossa koristelubudjetin 

Lucas kehuu työpaikkaansa hyväksi, ja miksei kehuisi – saihan hän myöhemmin "vuoden työntekijä" -palkinnon! Miehen innoittamana yritys lanseerasi jokaiselle työntekijälle oman koristelubudjetin, jolla omalle työpisteelle saa ostaa koristuksia.

– Kaikki rakastavat sitä. Monet ovat jo ideoineet tapoja tuoda omaa henkilökohtaista kosketustaan toimistoonsa ja työpisteelleen, Mike kiittelee.

Katso myös: Maksaisitko noin miljoona dollaria talosta, jossa ei ole keittiötä tai makuuhuoneita?

Nämä talot maksavat miljoonan, mutta pohjapiirros saattaa todella herättää kysymyksiä 1:36

Lue myös:

    Uusimmat