Donald Trumpin uho upposi Hormuzinsalmen aaltoihin. Mika Aaltolan mukaan voittajia sodassa ovat muut kuin Yhdysvallat.
Yhdysvaltain arvovalta on kokenut Iranissa aikamoisen kolauksen, arvioi europarlamentaarikko ja Yhdysvaltain asiantuntija Mika Aaltola MTV Uutisille.
– Lähdettiin soitellen sotaan ilman, että mietittiin kauhean strategisesti. Poliittisesti voittajia ovat Iran, Venäjä ja Kiina, Aaltola summaa presidentti Donald Trumpin Iran-sotkun.
Donald Trumpin aiempi uho Irania kohtaan lässähti tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Suomen aikaa, kun hänen uhkaamiaan suuria pommituksia ei aloitettu, vaan niiden sijaan saatiin ilmoitus parin viikon tulitauosta Iranissa sekä neuvotteluista.
– Kaksi viikkoa tuntuu olevan normiaika, jos muistelee viime kevään Ukraina-asioita. Tässä otettiin tauko sotimisesta, Aaltola kommentoi.
Aaltola arvioi, että kyseessä voi olla Trumpin tuttu neuvottelutaktiikka.
– Ensin asetetaan maksimaalinen vaade, joka tuottaa ainakin minimaalisen tuloksen.
Iranin että Yhdysvaltojen poliittiset tavoitteet ovat kuitenkin yhä kaukana toisistaan.
– Iranilla on oma kymmenkohtainen lista, ja USA:lla omansa, mutta eteenpäin päästään. Euroopan kannalta on hyvä, että Hormuzinsalmessa laivat liikkuvat taas, vaikka kulusta maksetaankin Iranille ja Omanille.
Ei "kansakunnan tuhoa"
Ennen tulitaukoa Trump ennätti uhoamaan jopa koko Iranin kansakunnan tuholla.
Koko maailman energiakaupalle kriittisen Hormuzinsalmen sulkeminen aiheutti kuitenkin yhä suurempaa painetta, mikä näkyi myös Trumpin omien äänestäjien bensapumpuilla maksamissa hinnoissa.

