Sella on joutunut perumaan työnsä tulevilta kuukausilta.
Näyttelijä Seela Sellalla, 89, on todettu nielusyöpä ja hän on joutunut perumaan kaikki työnsä tulevilta kuukausilta.
– Mennään hetki kerrallaan eteenpäin niin kauan kuin mennään, Sella kommentoi MTV Uutisille puhelimitse.
Sella on joutunut perumaan työnsä tulevilta kuukausilta. Hän kertoo, että töiden peruminen harmittaa häntä aivan hirveästi.
– Työ on osa elämää, se on osa sitä, millä kommunikoin ihmisten kanssa.
Sella kertoo käyneensä sädehoidoissa. Hoitoja hän ei pidä rankkoina, mutta on huolissaan siitä, miten hoidot vaikuttavat puheeseen.
– Sitä nyt vähän suren, että jos tässä elän yli kesän ja olisin työkunnossa syksyllä, että mulla olisi vielä kaikki okei.
Lopuksi pirteän oloinen Sella sanoo kuten kunnon tamperelainen sanoisi.
– Ei tehdä tästä nyt numeroa.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Viime vuonna Sella kertoi MTV Uutisten haastattelussa ikääntymisestä ja sen tuomista haasteista.
– Minä tunnen itseni vanhaksi. Ihan reilusti. En tunne itseäni senioriksi tai ikääntyneeksi, vaan vanhaksi. Sitä ei oikein voi käsittää. Olen kömpelömpi ja hitaampi, Sella kertoi tuolloin.
