Kesäkuussa käynnistyvien jalkapallon MM-kisojen lipunmyynti on herättänyt kiivasta kritiikkiä kannattajien keskuudessa, kertoo urheilumedia The Athletic.
Jo aiemmin lippujen korkeat hinnat ovat nostattaneet tuohtumusta. Tuoreimmat käänteet antavat Fifan lippupolitiikasta kuitenkin entistä hähmäisemmän kuvan.
Monet lipunostajat syyttävät nyt Fifaa harhaanjohtamisesta istumapaikkojen sijaintiin liittyen.
MM-kisojen otteluliput myytiin hintakategorioissa, jotka perustuivat värikoodattuihin stadionkarttoihin. Lippukaupassa annettiin ymmärtää, että kalleimmat ykköskategorian liput tarjoavat paikan katsomon parhailta paikoilta, kuten alatasolta tai sivurajojen läheisyydestä.
Lopulta lipunostajat saivat kuitenkin vähemmän toivomiaan istumpaikkoja, kuten kulmista tai maalien takaa. Osa katsojista huomasi jopa saaneensa istumapaikat alemmista hintakategorioista.
– On vaikea tuntea, etten olisi tullut huijatuksi, yksi lipunostaja kommentoi The Athleticille.
Fifan tiedottamista on leimannut kaikkinainen epäselvyys. Stadionien katsomokarttoja ja hintoja ei julkaistu etukäteen samalla kun joitakin karttoja muutettiin jälkikäteen ilman selkeää viestintää. Fifa puolustautui sanomalla, että kartat olivat lähinnä viittellisiä ilman takuuta tarkasta istumapaikasta.
Osa kisaturisteista harkitsee epäselvyyksien johdosta oikeustoimia. Taustalla on myös lipunmyynnin kulttuurieroja. Fifa käyttää perinteistä katsomolohkoihin perustuvaa lipunmyyntiä, kun taas Pohjois-Amerikassa on totuttu valitsemaan tarkat istumapaikat.
Vaiheittain etenevässä kisojen lipunmyynnissä on myyty noin kaksi miljoonaa lippua. Fifa vastaanotti alkujaan lippuhakemuksia noin 500 miljoonaa, kun jaossa on kaikki ottelut huomioiden noin seitsemän miljoonaa lippua.
