Mihin Matti Nykäsen ylivertaisuus perustui? Entisen valmentajan arkistoista löytyneet mittaustulokset osoittavat poikkeukselliset kyvyt

Mittaukset osoittivat Nykäsen poikkeuksellisuuden

Se, mitä tapahtui, tutkittiin myös mittauksilla. Virmavirta oli tekemässä testauksia Laajavuoressa kesällä 1988, kun Nykänen oli jo voittanut kolme olympiakultaa Calgaryssa. Ensin Nykästä mitattiin yksin, sitten kilpailussa, jossa oli mukana muitakin suomalaisia kansainvälisen tason menestyjiä. Virmavirran sanoin ”Laajavuoren mäestä pystyi juuri sen 70 metriä hyppäämään”, joten mäki antoi kaikkein parhaan kuvan ponnistuksen vaikutuksesta, koska aerodynamiikka ei vaikuttanut niin paljon. Nykänen päihitti kilpailussa lähimmät kilpakumppaninsa viidellä metrillä.

Virmavirta teki selkeitä huomioita, joissa Nykänen oli muita edellä. Hän on julkaissut tulokset tutkielmassaan Takeoff analysis of a champion ski jumper vuonna 1994. Virmavirralla ei mene pitkään, kun hän kaivaa testitulokset muistinsa virkistykseksi.

– Valmentajat aina puhuvat, että sääri ei saa nousta liian pystyyn (ponnistusvaiheessa). Se ero oli selvä, että Matti oli muita parempi, hänellä sääri ei noussut niin paljon pystyyn, Virmavirta sanoo.

(Artikkeli jatkuu kuvan alla)

Kuvassa vertailussa Nykäsen ja muiden hyppääjien säärikulmat sekä vartalon vaakasuuntaan kohdistuva nopeus. Nykäsen säärikulma on selkeästi pienempi kuin muiden hyppääjien keskiarvo, ja sen seurauksena Nykäsen vartalon nopeus on muita suurempi. Kuva: Mikko Virmavirta

Toinen selvä ero oli ylävartalon käytössä, jossa Nykänen oli ”pirun hyvä”. Monien mielestä ylävartalon piti pysyä ponnistaessa mahdollisimman alhaalla. Nykänen teki eri tavalla ja pystyi siksi tuottamaan enemmän voimaa hyppyrinpöytää vasten. Testikisa antoi tästäkin selkeän tuloksen.

– Matin ylävartalon käyttö oli poikkeuksellista. Lantion ojentumisen kulmanopeus oli suurempi kuin muilla. Käytännössä siis jos se jatkuisi, ylävartalo nousisi pystyyn, mutta siitä huolimatta Matin ylävartalo oli hyppyriltä irtoamishetkellä alempana kuin muilla. Ylävartalo ei siis noussut niin pystyyn kuin muilla, vaan jäi alemmas, mutta siitä huolimatta ojentautumisnopeus oli paljon suurempi, Virmavirta selvittää.

– Se kertoo ajoituksesta. Kun lantion ojentautumisnopeus on suurempi kuin muilla, voisi kuvitella, että se aukeaa enemmän kuin muilla, mutta se jäi siitä huolimatta jäi alemmas. Kulmanopeus oli irtoamishetkellä nopeampi kuin muilla, eli hän pystyi jalkojen voimantuoton lisäksi vielä lisäämään sitä voimaa.

(Artikkeli jatkuu kuvan alla)

Kuvassa Nykäsen lantion ojennusnopeus ja lantiokulma suhteessa muihin hyppääjiin. Nykänen työnsi lantiotaan muita nopeammin auki, mutta ei ojentanut vartaloaan yhtä suoraksi kuin muut hyppääjät. Kuva: Mikko Virmavirta

Käytännössä tämä on siis osoitus Nykäsen ponnistuksen räjähtävyydestä. Hän ei ollut parhaita selvästi edellä absoluuttisessa maksimivoimassa, mutta räjähtävyys ja kimmoisuus olivat eri tasolla. Hän piti ylävartalonsa tiukasti reisissä kiinni ennen kuin räväkkä liike lähetti hänet ilmoille.

– Siinä oli tekninen juttu, noinkin yksinkertainen. Liikehän on hyvin yksinkertainen – noustaan kyykystä ylös. Olosuhteet tekevät siitä hankalampaa, kuka siinä vauhdissa uskaltaa riittävän aikaisin lähteä tekemään ponnistusta. Sitä on hankala selittää, mutta hän ojensi lantiotaan suuremmalla nopeudella kuin muut, Virmavirta avaa.

(Artikkeli jatkuu kuvan alla)

Vertailussa Nykäsen ja muiden hyppääjien absoluuttinen voimantuotto hyppyrinpöydällä ja hypyn mitta. Nykänen oli voimantuotossa parhaimmistoa, mutta muita selvästi edellä. Hypyn mitta oli kuitenkin selvästi muita parempi. Nykäsen ponnistus oli siis räjähtävämpi kuin muilla, vaikka se ei tuottanutkaan enempää voimaa. Kuva: Mikko Virmavirta

Ponnistuksella pärjäisi nykypäivänäkin

Kontaktimatolla mitattavan kevennyshypyn ”miehen mitta” on 60 senttiä. Nykypäivänä sen saavuttaminen on tiukassa, mutta Nykänen pystyi huippuaikoinaan siihen. Kimmoisuus oli nähtävissä kaikissa harjoitteissa.

Virmavirta katseli viikonloppuna Oberstdorfin lentomäen kisoja, joiden aikana Ylen lähetyksissä käytiin läpi myös Nykäsen silloista 185-metristä maailmanennätyshyppyä. Virmavirran mukaan sillä ponnistustekniikalla pärjäisi nykypäivänäkin.

– Matti Pulli sanoi, että Nykänen on kuin sammakko, kun hän tulee siihen kaarteeseen. Aikoinaan, kun kuvasimme high speed -kameralla, hänen asento näyttää niissä todella syvältä. Nykyään se otetaan toki esimerkiksi, kuinka korkea asento on, mutta hänen aikanaan se oli todella matala.

– Ylävartalo oli tiiviisti reisien päällä ja sillä tavalla lantion ojentuminen lähti niin minimistä kuin voi. Siinä on matkaa ojentaa, eikä tarvitse ojentaa niin pystyyn, ja sillä saa myös sitä voimaa tuotettua.

Nykäsellä ei "mustaa aukkoa"

Nykäsellä oli poikkeuslahjoja myös lentoon lähdössä. Voittoisalla mäkiviikolla 1987-88 Nykäsen sukset tarttuivat lumeen keulalla Garmisch-Partenkirchenin kilpailussa. Nykänen irtosi hyppyrinnokalta lähes konttausasennossa, mutta hän polkaisi jalkansa taakse ja lensi. Lensi niin, että voitti kilpailun.

– Kun Matin hyppyura oli jo ihan lopussa, kysyin häneltä kerran yhtä asiaa. Sehän on ihan selvää, että hyppääjälle tulee sellainen musta aukko, kun hän tulee siihen. Ei siinä voi metri metriltä sanoa miten menee, että siinä tulee sellainen musta hetki, joka palautuu sitten kun sukset nousevat ja olet ilmassa. Matti sanoi, ettei hänellä ollut sellaista ollenkaan, Virmavirta kummastelee.

– Matti väitti, että hän tiesi koko ajan missä menee. Jos niin oli, ja se on joku lahjakkuuden osa-alue, niin se on kyllä aika kova juttu sen ajoituksen suhteen etenkin, Virmavirta kehuu.

– Matilla se liittyi hyvin vahvasti siihen ajoitukseen. Hänellä oli aina se tuntu, että missä kohtaa pitää lähteä liikkeelle.