Mies raiskasi kehitysvammaisen kahdesti – tuomiota lievennettiin, koska mies oli aiemminkin tehnyt rikoksia

Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi miehen reilun kahden vuoden vankeuteen raiskauksista. Tuomio olisi voinut olla kovempi, jos miestä ei olisi aiemmin tuomittu useampaan kertaan rikoksista.

Hovioikeus katsoi tänään antamassaan tuomiossa, että vuonna 1989 syntynyt Veli-Pekka Numminen syyllistyi kahteen raiskaukseen tammikuussa 2020.

Tuomio on pitkälti salainen, mutta hovioikeuden laatiman julkisen selosteen mukaan mies oli raiskannut kahdesti henkilön, joka oli kehitysvammaisuutensa johdosta puolustuskyvytön. Lisäksi oikeus katsoi, että ensimmäisellä kerralla uhri oli kyvytön myös muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan sukupuoliyhteyteen.

Tarkemmin tapahtumat tai niiden yksityiskohdat eivät oikeuden salatuista asiakirjoista avaudu. 

Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi miehen teoista jo viime vuoden lopulla, mutta mies valitti tuomiostaan Itä-Suomen hovioikeuteen. Se ei kuitenkaan tehnyt muutoksia käräjäoikeuden tuomitsemaan rangaistukseen, joka on 2 vuotta ja 2 kuukautta vankeutta.

Vankeusrangaistusta alensi se, että mies on tuomittu viimeisen kahden vuoden aikana useita kertoja ehdottomaan vankeuteen. Tuomioita on tullut Pohjois-Savon, Helsingin ja Itä-Uudenmaan käräjäoikeuksista. Miehen rangaistus olisi siis voinut olla kovempi, jos häntä ei olisi jo aiemmin passitettu vankilaan. 

Itä-Suomen hovioikeus ratkaisi tänään myös toisen Nummista koskevan oikeusjutun. Siinä mies tuomittiin seksuaalisesta ahdistelusta. 

Myös tässä tapauksessa tuomio oli tullut aiemmin Pohjois-Savon käräjäoikeudesta. Hovioikeus päätti tänään, ettei Nummiselle myönnetä asiassa valituslupaa. 

Myös tässä tapauksessa Nummisen aiempi rikollisuus lievensi rikoksen seuraamuksia. Käräjäoikeus nimittäin päätti, ettei seksuaalisesta ahdistelusta tuomita miehelle lainkaan rangaistusta, koska hänet oli aiemmin vuonna 2021 tuomittu 9 kuukauden ehdottomaan vankeuteen muista rikoksista. 

Tuon 9 kuukauden vankeusrangaistuksen katsottiin olevan riittävä seuraamus myös seksuaalisesta ahdistelusta. 

Lue myös:

    Uusimmat