Vasta vapautunut seksuaalirikollinen raiskasi 12-vuotiaan Elinan ja on vain jatkanut tekojaan | MTV Uutiset
Vasta vapautunut seksuaalirikollinen raiskasi 12-vuotiaan Elinan ja on vain jatkanut tekojaan – uhri sanoo MTV:lle kärsivänsä miehen teosta "elinkautista"
6:45Elina kertoo Rikospaikan haastattelussa, miten rikoksen kohteeksi joutuminen vaikuttaa hänen elämäänsä, ja mitä hän ajattelee miehen sarjarikollisuudesta.
Julkaistu 15.05.2022 05:47
Ville Eklund
ville.eklund@mtv.fi
Kun Elina oli 12-vuotias, hän joutui kotonaan raiskatuksi. Vasta vankilasta vapautunut seksuaalirikollinen oli tullut asuntoon lastenvahdin kutsumana, ja yöllä hän raiskasi Elinan asunnon vessassa.
– Muistan vieläkin, kun se vessan ovi menee lukkoon ja tajuan, että nyt käy jotain huonosti, Elina kertoo MTV Uutisille lähes 20 vuotta rikoksen jälkeen. Hänen nimensä on muutettu asian arkaluontoisuuden vuoksi.
Teon aikana mies kuristi Elinaa, kaatoi lattialle, uhkasi häntä tappamisella ja esti häntä väkivalloin pakenemasta tai huutamasta apua.
Mies tuomittiin lopulta hovioikeudessa neljän vuoden vankeuteen raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tuomio pieneni vuoden verran käräjäoikeuden langettamasta viiden vuoden tuomiosta.
Lainvoimainen tuomio ei kuitenkaan ollut Elinalle tapauksen päätepiste, vaan vasta alkua elämälle rikoksen seurausten kanssa. Myöskään rikoksen tekijälle tuomio ei ollut rikollisen uran päätepiste.
Tekijällä pitkä rikosrekisteri
Elinan raiskasi Mikko Tapani Linnanto, joka tuolloin tunnettiin vielä Hannu Väinö Olavi Linnantona. Hän oli vain viikkoa ennen tekoa vapautunut useiden vuosien vankeusrangaistuksesta.
Vanhastaan miehellä oli taustalla tuomiot raiskauksesta ja väkisinmakaamisesta, minkä lisäksi hänellä oli tilillään lukuisten vuosien ajalta esimerkiksi erilaisia liikenne- ja omaisuusrikoksia.
Elinan raiskauksesta ja törkeästä hyväksikäytöstä saadun tuomion jälkeen Linnanto on tuomittu neljästä raiskauksesta, kahdesta raiskauksen yrityksestä ja useista muista väkivaltarikoksista.
Kaiken kaikkiaan hänet on tuomittu seksuaalirikoksista vuosina 1997, 1999, 2003, 2007, 2018 ja 2020. Vankeutta hänelle on tuomittu elämän aikana toistakymmentä vuotta. Hän kärsii tällä hetkellä jälleen kolmen vuoden vankeusrangaistusta raiskauksesta.
Elina kertoo seuranneensa miehen myöhempää rikoshistoriaa turhautuneena. Hän ihmettelee, eikö yhteiskunta tosiaan voi tehdä mitään sen estämiseksi, ettei mies voisi jälleen satuttaa uutta uhria. Hänestä vaikuttaa siltä, ettei vankilalla ja sen uhalla ole miehen toimintaan mitään vaikutusta.
Rikoksentekijä voi piinata uhria myös ajatuksen tasolla. Elina on kaikki nämä vuodet pyrkinyt selvittämään, missä hänet raiskannut mies asuu ja millä nimellä hän liikkuu.
Suomessa ei ole lainsäädäntöä, joka estäisi rikoksentekijää muuttamasta uhrin kodin lähistölle tai soittamasta tälle, jos hänelle ei ole määrätty lähestymiskieltoa. Pelkkä pelko tästä mahdollisuudesta voi piinata seksuaalirikoksen uhriksi joutunutta. Näin on myös Elinan tapauksessa.
Elina on myös sitä mieltä, että rikostuomioiden pitäisi olla raskaampia, sillä raskaita ovat myös rikosten seuraukset.
– Seksuaalirikos on mielestäni törkein ja nöyryyttävin teko, mitä toiselle voi tehdä, hän sanoo.
– Tuomioissa pitäisi näkyä se, miten vakava rikos se on. Minusta nuo tuomiot kertovat siitä, ettei niitä edes pidetä vakavina, hän toteaa.
"En ikinä vapaudu siitä"
Elina kertoo, että hän kantaa miehen teon seurauksia kuin elinkautista rangaistusta. Viimeisen 18 vuoden ajan hän on kärsinyt tapahtuneesta samalla, kun mies aina muutamien vuosien vankeustuomioiden jälkeen vapautuu ja jatkaa elämäänsä – ja seksuaalirikosten tekemistä.
– En ikinä vapaudu siitä, Elina kuvailee omaa kokemustaan seksuaalirikoksen uhrille aiheuttamasta taakasta.
Elina kertoo kärsivänsä tapauksen seurauksena ulkopuolisen näkökulmasta kohtuuttomista peloista, joiden vuoksi hänen oli vuosia vaikea käydä esimerkiksi kävelyllä tai kaupassa pelkäämättä. Välillä hänet valtaa kotonakin huoli siitä, että jotain pahaa tapahtuu.
Pelot ja huolet kohdistuvat Elinan itsensä lisäksi myös hänen ystäviinsä ja lapsiinsa. Nuorena ajatus tuntemattomien kanssa jatkoille menemisestä tai illalla kävelystä linja-autoasemalle tuntuivat mahdottomilta.
– Mutta nuohan ovat normaaleja asioita, joita ihmisen pitäisi pystyä tekemään. Ei sen pitäisi pelottaa, hän sanoo.
Elina kertoo kokeneensa tapahtuneen vuoksi ongelmia ihmissuhteissaan, pelkoa miehiä kohtaan ja jatkuvaa turvattomuuden tunnetta. Terapian ansiosta hän on kuitenkin pystynyt hyväksymään tapahtuneen osaksi historiaansa, joka vähentää sen aiheuttamaa kärsimystä.
Mikään ei kuitenkaan muuta hänet raiskanneen miehen tekoa seurauksineen tekemättömäksi.
– 18 vuoden jälkeen olen oppinut elämään sen kanssa – minun on ollut pakko. Olen hyväksynyt, että se on osa menneisyyttäni. En koe, että se paranee, mutta siitä pääsee eteenpäin, kun sitä saa käsiteltyä, ettei se pyöri joka päivä, viikko tai kuukausikaan päässä, hän kuvailee.
Elinan mielestä ulkopuoliset, niin viranomaiset kuin muutkaan, eivät tunnu ymmärtävän seksuaalirikoksen uhriksi joutumisen seurausten laajuutta ja vakavuutta.
Elina kertoo, että moni seksuaalirikoksen uhriksi joutunut kokee tulevansa kokemuksineen vähätellyksi. Hän kokee ylipäänsä, että uhrien asema on ohitettu aihe, eikä sitä juuri käsitellä julkisuudessa.
– Koen, että meidän asemamme on unohdettu, hän sanoo.
– En tiedä, onko se vähän sellainen tabu, ettei siitä puhuta Suomessa. Ja ymmärrän, etteivät monet uhritkaan halua puhua, hän sanoo.
Kriisityön kehittämispäällikkö Heli Heinjoki Raiskauskriisikeskus Tukinaisesta kertoo, että viime vuosina seksuaaliväkivallan uhriksi joutuneiden kohtaamisesta on annettu aiempaa enemmän koulutusta viranomaisille ja muille auttaville tahoille, jotta ymmärrys ja osaaminen paranisivat.
Siltikään kaikki seksuaaliväkivaltaa työssään kohtaavat eivät ole täysin selvillä, miten moninaisesti ja moniin elämänalueisiin koettu seksuaaliväkivalta vaikuttaa.
Suositeltuja käytäntöjä kohtaamiseen on tehty, mutta asiat tulee myös osata sovittaa uhriin ja hänen kokemukseensa.
– Korostaisin sensitiivistä kohtaamista ja yksilöllisyyden huomioon ottamista, Heinjoki kertoo.
Elina on kyllästynyt siihen, kuinka moni ystävä ja tuttava on vastannut hänen kokemuksiinsa todeten, että "heillä ei ole sanoja" tai "eivät tiedä mitä sanoa". Se on lause, joka Elinasta lopettaa keskustelun.
– Vähän kuin tulisi seinä vastaan, hän kuvailee.
– Jos on valmis kuuntelemaan, voisi kysyä jotain tai sanoa jonkun mielipiteen, mutta tuo on tosi tyssäävä lause, Elina sanoo.
Hän ymmärtää, että keskusteluaihe on vaikea, eikä jokainen välttämättä pysty siitä juttelemaan. Kuitenkin monesti pelkkä tavallinen empatia riittäisi kohtaamisessa.
Se, kun pääsee keskustelemaan samanlaisia kokemuksia saaneiden kanssa voi olla mullistava.
– Oli pysäyttävä hetki, kun joku ensimmäistä kertaa sanoi, että "ymmärrän sinua".
Elina toivoisi, että asialle annettaisiin tilaa, ja ymmärrettäisiin myös sitä, jos asia palaa pitkänkin ajan päästä mieleen. Hänestä keskeisintä on uhrien ymmärtävä kohtaaminen, jossa rikoksen uhreja ja heidän kokemuksiaan ei vähäteltäisi, ja heidät tunteineen otettaisiin tosissaan.
Läheisen ei tarvitse olla ammattiauttaja
Heli Heinjoki Raiskauskriisikeskus Tukinaisesta kertoo, että läheisiltä puuttuu usein tietoa traumakokemuksesta ja seksuaaliväkivallan vaikutuksesta. Vaikka halua auttaa olisi, voi tiedon puute estää toisen kokemuksen ymmärtämisen. Se voi osaltaan johtaa hankaliin tilanteisiin ja ongelmiin kohtaamisessa.
Osaltaan ongelmiin voi vaikuttaa sekin, että trauman kokenut voi tulkita toisen yritykset olla tukena trauman aiheuttamien "linssien" läpi, mikä voi johtaa väärinymmärryksiin.
Koska läheisen roolina ei ole olla ammattiauttaja, korostaa Heinjoki sen tärkeyttä, että seksuaaliväkivallan kohteeksi joutunut saisi asiantuntija-apua, joka osaisi ottaa osaa kokemukseen ja auttaa asiassa eteenpäin. Silloin läheinen voi keskittyä tukemaan uhria läheiselle sopivin tavoin.
Elinasta pelko vähättelevästä suhtautumisesta on yksi iso syy sille, miksi osa ei kerro kokemuksistaan tai hae apua. Avun saamiselle on muitakin esteitä kuin ihmisten reaktiot.
Pitkien terapiajonojen sijaan Elina toivoisi enemmän matalan kynnyksen paikkoja keskustella kokemuksistaan ja myös mainostusta, jotta tarvitsevat löytäisivät palvelut. Myös ammattilaisille tarvittaisiin koulutusta seksuaalirikosten uhrien kohtaamiseen.
Elina on kiitollinen siitä, että hän on päässyt terapiaan ja saanut apua. Ilman sitä hänen asiansa voisivat olla paljon huonommin.
– En usko, että edes istuisinkaan tässä, hän sanoo.
Raiskauskriisikeskus Tukinaisen Heinjoki on samaa mieltä siitä, että seksuaalirikoksen kohteeksi joutuneen on todella tärkeää uskaltautua hakemaan apua. Traumakokemuksen vuoksi voimat ovat kuitenkin monesti vähissä, joten läheisten antama tuki olisi tarpeen.
Seksuaalirikoksen kohteeksi joutuneille tarkoitettuja erityispalveluita on Heinjoen mukaan vain vähän.
Julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta moni joutuu kohtaamaan pitkät jonot. Vaikka auttajat poliisista hoitotyöntekijöihin ovat viime vuosina saaneet koulutusta seksuaalirikoksen kohteeksi joutuneiden kohtaamiseen, yhä on olemassa mahdollisuus siitä, ettei palveluissa kohdata häntä vakavasti tai osata auttaa.
Elina korostaa puhumisen tärkeyttä ja sitä, että itselle tulee antaa lupa tuntea kaikki tunteensa. Hän toivookin kaikille kohtalotovereilleen rohkeutta.
Elina toivoo, että hänen kokemuksensa auttaisi muitakin seksuaalirikosten uhreja hakemaan apua ja saamaan elämänsä takaisin. Hänestä jokainen seksuaalirikoksen uhri ansaitsee elämän, jossa tekijällä ole heihin enää valtaa.
– Toivoisin, että kaikki muutkin uhrit pääsisivät eroon siitä pelon ja nöyryytyksen olosta, Elina sanoo.
Jos olet joutunut seksuaalirikoksen uhriksi, ota yhteyttä paikalliseen Seri-tukikeskukseen.
Aiemmin tapahtuneen seksuaalirikoksen johdosta voit olla yhteydessä Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kriisipäivystykseen numeroon 0800-97899 tai juristipäivystykseen 080097895.
