Mies ompelee lapsilleen uskomattomia Disney-pukuja – tässäkö vuoden isä?

Muotisuunnittelija ja perheen isä Nephi Garcia, 32, suunnittelee uskomattomia asuja lapsille.

Kalifornialaismiehen ura alkoi huippumuodin parissa yhdeksän vuotta sitten, mutta isäksi tultuaan Garcia alkoi tuntea, ettei muotiteollisuus ollut aivan hänen juttunsa. Huippumuodin sijaan mies keskittyikin lasten asujen suunnitteluun ja ompeluun.

Kaikki alkoi siitä, kun perhe oli lähdössä vuosi sitten Disney Worldiin lomamatkalle. Perheen kuusivuotias tyttö Lili pyysi isäänsä tekemään hänelle sopivan puvun, jota tyttö voisi käyttää matkalla.

Garcia suunnitteli tyttärelleen pyynnöstä suloisen asun Tuhkimosta tutun Haltiakummin mukaan.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Pienen tytön puku sai osakseen ihastelua ja muut matkailijat pyysivät jopa miehen nimikirjoitusta. Seuraavana päivänä Garcia sai tilauksen tehdä kymmenen pukua lisää.

Erikoisuutena miehen suunnittelemissa mekoissa on muunneltavuus, joka hurmasi myös Lili-tyttären.

Jos video ei näy, katso se täältä.

Garcian mukaan yhden puvun tekemiseen menee neljästä kuuteen tuntia. Aikuisten mekkojen tekoon uppoaa jopa 12–48 tuntia työaikaa.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Pukujen materiaalina Garcia käyttää paljon silkkiä. Arvokkaat materiaalit nostavat myös pukujen hintaa: lasten pukujen hinta lähtee 600 dollarista, joka on noin 555 euroa. Aikuisten pukujen hinnat lähtevät 1 800 dollarista eli noin 1 665 eurosta.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Garcian haaveena on valmistaa pukuja enemmän näyttämöille ja elokuviin. Siihen saakka miehen lapset saavat nauttia satumaisista asuistaan.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Lähde: Buzzfeed

Lue myös:

    Uusimmat