Miehen sydäntäsärkevä kertomus: ”Tässä on vaimoni – hääpuvussa, jota en koskaan saanut nähdä hänen yllään"

Elämänsä rakkauden menettänyt mies löysi kuvan hääpuvusta, jota hän ei koskaan päässyt todistamaan omin silmin. 

Kirjalija John Polo kertoo Facebook-sivuillaan miettineensä puolitoista vuotta, ennen kuin päätti kertoa koskettavan tarinansa kaikille niille, jotka vain haluaisivat kuunnella. Hiljattain hänestä tuntui siltä, että aika olisi vihdoin oikea.

– Tässä on vaimoni. Pukeutunut hääpukuunsa. Hääpuvussa, jota en koskaan saanut nähdä hänen yllään, mies kertoo jakamansa kuvan yhteydessä. 

Polo kertoo pariskunnan kiirehtineen naimisiin oikeustalolla pidetyn seremonian saattelemina vain viisi päivää ennen kuin hänen puolisonsa Michellen ensimmäinen syöpäleikkaus oli määrä toteuttaa. He sanoivat toisilleen ”tahdon” tietämättä varmuutta siitä, tulisiko tuore morsian enää koskaan heräämään.

Michelle heräsi, mutta ilo jäi lyhyeksi, sillä syövän todettiin pian palanneen. Syövän terminaalivaihetta läpikäynyt nainen ja hänen vierellään uskollisesti pysynyt mies alkoivat unelmoida oikeiden häiden järjestämisestä. Kohtalolla oli kuitenkin muita suunnitelmia; Michelle kuoli kaksi viikkoa ennen hääjuhlia.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Kadun niin monia asioita. Sitä, etten saanut nähdä hänen kävelevän alttarille, on listan kärjessä, Polo toteaa.

Vaikka Michelle ei koskaan saanutkaan kävellä alttarille, tärkein asia kuitenkin oli, että hän sai hääpuvun. Puvun, josta hän oli aina unelmoinut. Hän rakasti pukua todella paljon, mies lisää.

– Michelle kuoli ilman, että ehdin koskaan nähdä häntä tässä unelmien puvussa.  

Puhelimesta löytynyt kuva sai aikaan iloa ja epätoivoa

Viikko sen jälkeen, kun Polo oli joutunut hyvästelemään rakkaansa, hän löysi Michellen puhelimesta tämän kuvan. Kuvan rakkaastaan hääpuvussa, jota hän ei koskaan päässyt käyttämään tositilanteessa.

– Makasin hievahtamatta sängyssä, samaan aikaan sekä iloisena että epätoivoisena. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin nauraessani ääneen muistoa siitä, kuinka innostuneeksi se hänet sai, Polo kertoo.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Minun morsiameni. Puvussaan.

Polo kertoo haluavansa elää pitkän elämän, mennä uudestaan naimisiin ja saada lapsenlapsia. Hän haluaa kirjoittaa ja opettaa, levittää sanomaansa maailmalle.

– Haluan kertoa heille kaiken, minkä olen oppinut rakkaudesta, menetyksestä, epätoivosta ja parantumisesta.

– Mutta. Kun on minun aikani, juoksen taivaaseen. Ei, minä kiidän sinne. Nähdäkseni hänet, Polo päättää. 

Lähde: Facebook

***


Lue myös:

    Uusimmat