Miehellä oli vaikeuksia pureskella – patti kielessä paljastui harvinaiseksi, ärhäkäksi syöväksi

Taas tupakoitsijoita rangaistaan 10:00
Pasi lopetti tupakoinnin – yksi sauhuttelun sivuseuraus pysäytti viriilin miehen.

Lääkärit kertovat The New England Journal of Medicine -julkaisussa italialaismiehestä, jonka pureskeluongelmien syyksi paljastui kielessä kasvava pahanlaatuinen kasvain. Tapauksesta uutisoi muiden muassa Health-sivusto.

Italialainen 54-vuotias mies hakeutui lääkärin vastaanotolle kärsittyään kaksi kuukautta pureskeluongelmista. Samaisena aikana miehen kieleen oli ilmestynyt kivuton ruskea patti. Patti oli kohonnut keskelle kielessä olevaa valkoista laikkua, joka oli ollut paikallaan jo useamman vuoden.

Koepala paljasti, että patti oli syöpä, erilaistumaton sukkulasoluinen sarkooma, joka voi kasvaa nopeasti. Sukkulasoluinen sarkooma on hyvin harvinainen, kertoo Scientific Reports. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tautiin sairastui vuosina 1973–2017 tiettävästi vain noin 3300 ihmistä.

Suun syöpien suurimpia riskitekijöitä ovat tupakointi, runsas alkoholin käyttö sekä huono suuhygienia. Italialaismies oli sairastunut syöpään, vaikka ei tupakoinut tai käyttänyt alkoholia.

Varoitus: Alla oleva kuva voi järkyttää herkimpiä.

Mies menetti palan kielestään


Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Università degli Studi del Piemonte Orientale Amedeo Avogadro -sairaalan lääkärit leikkasivat kasvaimen, minkä lisäksi mies sai kemoterapiaa.

Seurannassa ei havaittu sairauden uusiutumista vuosi kemoterapian päättymisen jälkeen. Miehellä oli kuitenkin vaikeuksia niellä. Ongelmat selittynevät sillä, että miehen kielestä oli poistettu leikkauksessa suuri pala.

Lue myös:

    Uusimmat