Mies kärsi flunssamaisista oireista kaksi vuotta – nenästä vedettiin ulos järkyttävä löydös
Lääkärit tekivät harvinaisen löydöksen 59-vuotiaan tanskalaismiehen nenästä, uutisoi Live Science.
Tanskalaismies oli kärsinyt kahden vuoden ajan tukkoisesta, vuotavasta ja huonosti haistavasta nenästä. Mies hakeutui tutkimuksiin Aarhusin yliopistolliseen sairaalaan, jossa paljastui, ettei nenäoireiden syynä ollut virus tai bakteeri – vaan sieraimessa kasvava hammas.
Lääkärit kirjoittivat erikoislaatuisesta tapauksesta BMJ Case Reports -julkaisuun. Kirjoittajien mukaan vain 0,1–1 prosentilla väestöstä löytyy nenään kasvanut hammas. Tila on yleisempi miehillä, ja voi johtua esimerkiksi traumasta tai alueella vaikuttavista tulehduksista. Myös kehitykselliset ongelmat, kuten huulihalkio, voivat aiheuttaa hampaan eksymisen nenäonteloon.
Kiilautunut hammas poistettiin leikkauksessa
Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.
Tanskalaismiehen nenässä lymyilevä hammas löytyi tietokonekerroskuvauksessa, jossa nenäontelon alaosassa näkyi liman peittämä massa. Lääkäri oletti, että miehellä oli nenässään joko kysta tai kiilautunut hammas, joka ei ollut päässyt kasvamaan suuhun.
Leikkauksessa lääkärit huomasivat jälkimmäisen oletuksen osuneen oikeaan. Massa oli väärään paikkaan eksynyt hammas, joka oli peittynyt tulehtuneella nenän kudoksella.
Kuukausi leikkauksen jälkeen mies oli parantunut, eikä enää kärsinyt pitkään jatkuneista nenäoireistaan.
Lähteet: Live Science, BMJ Case Report
Uusimmat
-
15:16
Talouskurimukseen ajautunut SaiPa aloittaa muutosneuvottelut – synkeä luku kuvaa vaikeuksia
-
15:09
Thaihieromoita pyörittänyt nainen tuomittiin törkeästä parituksesta – rikollista toimintaa monissa kaupungeissa
-
15:08
Kymmeniä rikosilmoituksia itsenäisyyspäivän tapahtumista – näistä rikoksista mielenosoittajia epäillään
-
15:00
Orpo: SAK:n ilmoittamat toimet kohtuuttoman kovia
-
14:50
Mielenosoittajat tukkivat pääsyn asetehtaisiin Britanniassa – MTV Uutiset seuraa sotaa
-
14:46
Kaija Koolla kiusallinen tilanne Linnan juhlissa – sukkanauha tipahti kesken illan
-
14:39
Tarkkuuskiväärillä ampunut Panssariprikaatin sotilas sai vammoja kasvoihin
-
14:34
Ranskan supertähdelle vaaditaan neljän vuoden kakkua
-
14:33
M. A. Numminen jakoi nostalgisen kuvan hänestä ja edesmenneestä Pedro Hietasesta – muistatko vielä lauluduo Gommin ja Pommin?
-
14:28
Mitä haluaisit kysyä tulevalta presidentiltä? Ehdokkaiden tv-tentit käynnistyvät MTV:n Suurella vaalitentillä
-
14:22
Ostitko tämän joulukalenterin Lidlistä? Kauppaketjulta varoitus ja takaisinveto
-
14:19
Tuplapuristaja hämmästytti Ylen kokeneet selostajatkin – näin poikkeukselliseen hetkeen reagoitiin
-
14:16
Expressen: MM-kisoissa esiintynyt puolustaja siirtyy SM-liigaan Ruotsin pääsarjasta
-
14:06
F1-pomoilta rujoja syytöksiä Toto ja Susie Wolffista – tapauksessa nähtiin nyt erikoinen käänne
-
14:01
Suomi MM-välieriin – vastustaja jäi täysin jyrän alle
-
13:55
Nainen kuoli kolarissa Kempeleessä – kuljettajaa epäillään rikoksista
-
13:54
Suomen lippu korkealla Oulun yllä – tältä näytti Hornetien itsenäisyyspäivän lento!
-
13:47
Ylen päätoimittaja vietti itsenäisyyspäivän "Meilahden Hiltonissa" kukkapaitulissa metallisen Daamin seurassa
-
13:46
Miehelle tuomio 30 seksuaalirikoksesta – lähestyi poikia Discordissa
-
13:45
Maailmanhuipun hengenlähtö lähellä – urheilijaa ei näkynyt, meri lainehti verestä
-
Lataa lisää