Alkavasta viikosta on tulossa hyvin sateinen, mutta kuurojen välissä on aurinkoisempiakin hetkiä. Viikon päästä sää näillä näkymin lopulta poutaantuu ja tarjolla on myös viime päiviä vähän lämpimämpää.
Mutta sitä ennen – sataa.
– On kyllä tulossa tosi sateinen viikko, varmaan kesän toistaiseksi sateisin ja toivotaan, että koko kesänkin sateisin, MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi toteaa.
– Viikonloppuna on jo saatu esimakua marssivista matalapaineista, ja nyt vielä yksi iso yhtenäinen sadealue on tänään sunnuntai-iltana saapumassa lounaasta. Sen runsaat sateet pyyhkäisevät yön ja maanantaiaamun aikana maan etelä- ja keskiosan yli.
Itää hellitään huomenna poutasäällä
Huomenna satelee erityisesti maan länsiosassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.
– Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa sade voi olla jatkuvampaa, mutta länsiosassa maata kuurottaista. Kuurojen joukossa on myös ukkosia ja ukkospuuskia. Rankkojakin vesikuuroja voi tulla. Niissä voi kertaheitolla sataa 10 millimetriä vettä.
Uudellamaalla on huomenna maanantaina pääasiassa poutaista, mutta lännestä voi Uudellemaallekin ulottua joitain sadekuuroja. Etelärannikolla puhaltaa päivän mittaan voimakas lounaistuuli. Puuskissa tuuli voi olla jopa myrskyisää.
Kaikkein poutaisinta on huomenna idässä ja pohjoisessa.
Sadekuplassa ollaan
Yhtenäinen sadealue väistyy huomenna, mutta Suomen ylle jää pyörimään melkein koko loppuviikoksi ”matalapaineen kupla”.
