Suomi hävisi Virolle 0–1 viimeisessä ottelussaan ennen EM-kisoja Helsingin Olympiastadionilla. Päävalmentaja Markku Kanerva ei silitellyt omiaan ottelun jälkeen.
Eniten päänvaivaa Kanervalle aiheutti Suomen ponneton hyökkäyspelaaminen, joka tuotti laskentatyylistä riippuen vain yhden tai kaksi hyvää maalipaikkaa koko ottelussa.
– Aika paljon parannettavaa löytyy. Yksi niistä on meidän hyökkäysmuoto, että pelaajat todellakin ovat niissä paikoissa, jotka mahdollistavat sen, että päästään avaamaan sitä peliä ja päästään murtautumisvaiheeseen. Se ei tarkoita aina sellaista kaavamaista rakennetta, mutta meidän pitää täyttää tietyt kaistat, ja vastustajan ryhmityksen mukaan asetellaan niitä pelaajia siihen hyökkäysmuotoon. Se ei oikein tänään toiminut. Osasyy oli se, että Viro puolusti hyvin, Kanerva kertasi lehdistötilaisuudessa.
– Yksi syy oli se, että kun päästiin muodon sisään, niin pallot vähän kimpoilivat, ja syötöt olivat huonoja. Perustekemisen taso ei missään nimessä ollut riittävä tänään. Tuli paljon helppoja harhasyöttöjä.
Hyökkäyspelaamisen lisäksi koko esitystä leimasi tietynlainen aneemisuus ja varovaisuus. Varmasti pelaajien takaraivossa jyskytti pelko mahdollisesta loukkaantumisesta EM-kisojen aattona, mikä ei voinut olla näkymättä passiivisuutena ja aggressiivisuuden puutteena.
– Tämä oli hyvä herätys. Totta kai mä päävalmentajana katson tarkkaan peiliin ja mietin valmennusryhmän kanssa, mitä olisin voinut tehdä toisin, Kanerva totesi.
– Se, että saatiin kaikille pelaajille peliaikaa, oli tavoite ennen EM-kisoja ja se kyllä toteutui, mutta ilman muuta tämä tulos kaiken kaikkiaan vähän hävettää. Oli hienoa, että saatiin yleisö paikalle, mutta valitettavasti ei pystytty antamaan sellaista elämystä, mitä he tulivat katsomaan.
Positiiviset vastaukset vähissä
Kanerva kertoi pohtivansa vielä joitakin avoimia kysymyksiä EM-kisojen avausottelun pelaavaan kokoonpanoon liittyen.
Yksi sellainen kysymys voisi olla, kuka pelaa Joona Toivion ja Paulus Arajuuren vierellä kolmantena topparina. Perjantaina avauskokoonpanoon valittu Leo Väisänen oli vaikeuksissa vasempana topparina. Toinen kysymys voi liittyä oikean laitalinkin tai wingbackin valintaan. Avauksessa pelannut Pyry Soiri oli aktiivinen hyökkäyspäässä, mutta paljasti heikkoutensa puolustuksessa ja aiheutti kömpelöllä rikkeellä rangaistuspotkun.
Kolmas kysymys voisi koskea Robin Lodin ihanteellisinta pelipaikkaa Kanervan nykyisin suosimassa 5–3–2-ryhmityksessä. Onko se keskikentän ylin pelaaja vai toinen hyökkääjä Teemu Pukin takana?
Viroa vastaan Lod oli ensin mainittu, eikä erottunut edukseen niin kuin yleensä.
– Toiveissa oli saada enemmän positiivisia vastauksia. Ne jäivät ehkä vähän vähiin. Kyllä tässä mietittävää riittää, Kanerva tiivisti.
Suomi kohtaa EM-kisojen avausottelussaan Tanskan Kööpenhaminassa lauantaina 12. kesäkuuta.
Uusimmat
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
Lataa lisää