Maria Veitola uudessa kodissa: Näin käy vaatteilleni

I Love Me -messuilla Specsaversin Suomen sähäkin silmälasimalli -kilpailua juontanut radio- ja televisiotoimittaja Maria Veitola on vastikään muuttanut uuteen kotiin. Muuton myötä Veitola hankkiutuu eroon vaatteista, joita hän ei ole käyttänyt, mutta minne muodista kiinnostuneen Veitolan merkkivaatteet päätyvät?

Maria Veitola, 40, kertoi AVAn haastattelussa, että hän on ollut viime viikot keskellä muuttorumbaa. Vähitellen ne tärkeimmät – eli taulut ja vaatteet – alkavat löytää paikkojaan, mutta edessä on vielä paljon tekemistä ennen kuin uusi asunto tuntuu kodilta.

– Olen juuri muuttanut ja koti on nyt räjähdyksen partaalla, Veitola kertoo.

Nykytaide on tärkeä osa Veitolan kotia ja seuraavaksi hänen tavoitteenaan onkin löytää paikat rakkaille teoksille uudesta asunnosta.

– Viikonlopun suunnitelmiin kuuluu se, että pitäisi laittaa kaikki taulut seinille, joka on hirvittävä urakka, koska minulla on todella paljon tauluja, Veitola kertoo.

Muutto on hyvä hetki karsia vaatevarastoa

Veitola pitää muuttoa aina loistavana hetkenä vaatteiden karsimiseen. Vaikka Veitola on erityisen kiinnostunut muodista, ei hänen vaatevarastonsa ole kuitenkaan kovin laaja.

– Minun vaatekaappini on rakennettu sellaiseksi, että se ei ole mikään valtava. Minulla ei ole ihan hirveän paljon erilaisia vaatteita, Veitola toteaa.

Muodista kiinnostunut toimittaja luottaa vaatevalinnoissaan rakkauteen ensisilmäyksellä – ja vain tosirakkauteen.

– Minulla on vaatekaapissa vain sellaisia vaatteita, joita käytän todella paljon. En ole yhtään sellainen ihminen joka käyttää vain kerran jotain vaatetta. Kun ostan jonkun vaatteen, käytän sitä paljon, eikä minun tarvitse ikinä miettiä, että onko vaate hyvännäköinen vai ei tai tykkäänkö tietystä vaatteesta oikeasti vai en, koska kaapissani on vaan niitä vaatteita, joista tykkään ihan hulluna, Veitola kertoo.

Sen jälkeen kun Veitola on käynyt vaatevarastoaan läpi karsimisen toivossa, löytävät hänen vaatteensa uuden kodin. Vaatteiden kierrättämisestä on muodostunut Veitolalle vuosien saatossa rutiini.

– Myyn vaatteita kirpputorilla ja kavereilleni. Minulla on sellainen kymmenen ihmisen lista ystävistäni, jotka haluavat ostaa vaatteitani aina kun myyn niitä. Käyn myös fashion-kirppareilla, joissa pyörii usein ihmisiä, jotka etsivät juuri erityisempiä vaatekappaleita.

AVA-aiheena on "Paljasta kaunis koti". Näytä meille millainen sinun upea kotisi on ja minkälaisia sisustuselementtejä olet valinnut asuntoosi. Lähetä itseottamasi kuva AVAlle tästä – otoksesi voi päästä telkkariin!


Testaa itsesi:


MTV / Heli Kuitunen

Kuva: AVA

Lue myös:

    Uusimmat