Maria Veitola ei uskonut elävänsä keski-ikäiseksi – nauttii nyt elämästä täysin rinnoin: "Hillitön vimma kehittyä"

Juontaja-toimittaja Maria Veitola juhlisti lauantaina 49-vuotissyntymäpäiväänsä. Hän avasi myös juhlapäivän mukanaan tuomia ajatuksiaan Instagramissa. 

Veitola paljastaa, ettei nuorena uskonut elävänsä keski-ikäiseksi.

– Monesti tuntui, että olisi helpompaa kuolla kuin rimpuilla elämää. Enää en luovuttaisi elämästä millään. Haluaisin vain lisää, Veitola kirjoittaa.

Lue myös: Maria Veitola kävi kuppauksessa – julkaisi rajun kuvan alatomana ja veren peitossa

Veitola ajatteli keski-iän tuovan mukanaan vain tylsyyttä. Toisin kuitenkin kävi. Hän kertoo luottavansa nykyään myös ajatukseen siitä, että elämä kantaa.

– Kirkas mieli ja päivät seikkailuja täynnä. Hillitön vimma kehittyä. Kuinka kauan tätä kestää?

– Tiedän jo, että selviän monesta. Vaikeuksien jälkeen ja niiden keskelläkin voi olla jotain hyvää. Olen harjoitellut kovasti hyvyyden näkemistä ja muihin luottamista. Se ei ole aina ollut vahvin lajini.

Lue myös: Maria Veitola postasi nuoruuskuvansa 90-luvulta – kommenteissa kirotaan yhtä vuosituhannen lopun trendiä: "Tää oli niin pyllystä tämä muoti"

Viime viikolla syttynyt Ukrainan sota sai Veitolan pohdiskelemaan elämäänsä pitkällä hiihtolenkillä. Erityisesti kiitollisuus omasta elämästä nosti päätään. 

– Kiitin toimivaa kehoani, jotta sain hiihtää. Kiitin kasvaimesta ja koronasta parantuneita keuhkojani, jotta jaksoin hengittää. Luminen maisema oli niin kaunis. Luonto hiljainen. Oli turvallista hiihtää metsän hiljaisessa viisaudessa. Nautin hiihtomajalla matkan puolivälissä tuoreen munkin ja join vissyn, eikä minulla ollut kiire mihinkään.

Lue myös: Maria Veitola kertoo rajuista koronaoireistaan – "Sydän hakkaa hulluna, on rytmihäiriöitä, vaikka ei muuta tee kuin makaa sängyssä"

Veitolan suvun juuret sijaitsevat Karjalassa ja Savossa. Hiihdon aikana myös hänen isovanhempiensa sotakokemukset nousivat mieleen.

– Osa joutui jättämään kotinsa evakon ajaksi, osa pysyvästi Venäjän vallatessa maat. Kodin lisäksi sodan jalkoihin jäi monta sukulaista ja ystävää. Kaikki eivät toipuneet sotatraumoistaan koskaan, niin kuin rakas, edesmennyt ukkini, joka puhui sotakokemuksistaan lakkaamatta ja itki. Hän teki niin kuin moni: hukutti murheensa viinaan ja lääkkeisiin. Voi ukki.

Veitolan mukaan isovanhempien sotakokemukset kulkevat myös hänessä ja perimässä.

– Tänään kiitän taas. Terveydestä, turvallisesta kodista, hengittämisestä, tukiverkostoista ja hyvistä ystävistä. Katson sinistä taivasta, halaan lastani, silitän kissaa. Vaikka tuntuisi miltä, etsin läheltäni hyvän ja pysähdyn sen ääreen. Yritä niin, sinäkin.