Nimityksen sai myös kaksi silloista Neuvostoliiton kansalaista – inkerinsuomalaiset ritarit palvelivat kaukopartiomiehinä.
"Erinomaisen urheuden, taistellen saavutettujen erittäin tärkeiden tulosten tai erikoisen ansiokkaasti johdettujen sotatoimien palkitsemiseksi voidaan Suomen puolustusvoimain sotilas hänen sotilasarvostaan riippumatta nimittää Vapaudenristin 1. tai 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi."
Näin määriteltiin Mannerheim-ristin myöntämisperusteet.
– Useimmilla ritareilla oli varmasti yhdistelmä näistä. Oli urheutta, oli tuloksia ja oli johtamista. Ja hyvin monella kaikkia kolmea, sanoo Mannerheim-ristin ritarien säätiön hallintoneuvoston jäsen Heikki Lehtonen.
Hän on tutkinut ritareita ja kirjoittanut heistä kirjoja.
Jatkosodan aikana ja sen jälkeen Mannerheim-ristin ritariksi nimitettiin kaikkiaan 191 sotilasta, joiden joukossa oli kaksi Neuvostoliiton kansalaista. Asetuksen mukaan ritariksi nimittäminen edellytti ainoastaan sitä, että palkittava on Suomen Puolustusvoimien sotilas.
– Antti Vorho ja Mikko Pöllä olivat inkerinsuomalaisia, jotka olivat tulleet Suomeen 1930-luvulla. Sodan aikana he olivat edelleen Neuvostoliiton kansalaisia.
Lue lisää: Puolustusministeri Kaikkonen: Tuomas Gerdt korosti kansan yhtenäisyyden merkitystä – "Yhtenäinen kansa pystyy voittamaan minkä tahansa vastuksen"
Vorho ja Pöllä palvelivat kaukopartiomiehinä. Suomen kansalaisia heistä tuli 1945. Sodan jälkeen he poistuivat Suomesta inkeriläisen taustansa aiheuttaman turvallisuusuhan takia.
– Vorho muutti Ruotsiin ja asui loppuikänsä siellä. Pöllä siirtyi Venezuelaan, mistä palasi Suomeen 1960-luvun alkupuolella, kun Geologista tutkimuslaitosta johtanut kaukopartioaseveli Vladi Marmo uskalsi tarjota hänelle työpaikan, Lehtonen kertoo.
Kaksi sotilasta sai sekä 1. että 2. luokan Mannerheim-ristin
Oleellista Mannerheim-ristin myöntämisperusteissa oli, että nimittäminen tapahtui sotilasarvosta riippumatta.
– Sotamiehestä marsalkkaan, koko siltä väliltä oli mahdollisuus saada nimitys. Tämähän oli suuri muutos, koska aikaisemmin oli ollut niin, että mitä korkeampi sotilasarvo, sitä arvokkaammat kunniamerkit, Lehtonen sanoo.
Lue myös: Lotta muistelee koskettavasti: Tuomas ja Lea Gerdt tapasivat toisensa sotasairaalassa – "Siellä Lea Tuomakselle lauloi, kun Tuomas oli haavoittunut"
Alinta sotilasarvoa eli sotamiehiä/jääkäreitä oli yhteensä seitsemän. Kaikkiin muihin sotilasarvoihin tehtiin vähintään kolme nimitystä, poikkeuksena sotamarsalkan arvo, jonka haltijoita oli vain yksi.
Ensimmäinen Mannerheim-ristin ritari nimitettiin 22. heinäkuuta 1941. Hän oli eversti Ruben Lagus, ei siis sotamarsalkka Carl Gustaf Mannerheim. Itse asiassa Mannerheim oli "vasta" ritari numero 18.
– Kun 17 ritaria oli nimitetty, nämä allekirjoittivat kirjeen Mannerheimille ja pyysivät, että myös hän ottaisi vastaan omaa nimeään kantavan kunniamerkin.
Lue lisäksi: Haudan lepoon saatellun viimeisen Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdtin kuolinilmoitus julkaistiin – omaiset kiittävät hyvästä hoidosta
Presidentti Risto Ryti nimitti silloisen sotamarsalkan ritariksi 7. lokakuuta 1941. Samalla kertaa Mannerheim sai sekä 2. luokan että 1. luokan Mannerheim-ristin.
Toinen sekä 2. luokan että 1. luokan Mannerheim-ristin saanut oli jalkaväenkenraali Axel Erik Heinrichs. Hänen nimityspäivänsä olivat 5. helmikuuta 1942 ja 31. joulukuuta 1944.
Lisäksi neljä sotilasta palkittiin kaksi kertaa 2. luokan Mannerheim-ristillä. He olivat lentomestari Ilmari Juutilainen, kapteeni Hans Wind, kenraalimajuri Aaro Pajari ja eversti Martti Aho.
Nimityksiä paljon vielä jatkosodan päätyttyä
Jatkosodan päättymisen jälkeenkin "uskallettiin" jatkaa ritarien nimittämistä sodan ajan tekojen perusteella. Kaikkiaan 40 miestä sai kunniamerkin ja nimityksen ritariksi 4. syyskuuta 1944 jälkeen.
– Minusta tämä oli melko rohkeata toimintaa, kun esimerkiksi 21. joulukuuta 1944 nimitettiin 20 ritaria samanaikaisesti. Joku voisi kysyä, miten sodan jo päätyttyä uskallettiin, Lehtonen sanoo.
Viimeinen ritari numerolla 191 oli jääkärieverstiluutnantti Viljo Laakso, jonka nimityspäivä oli 7. toukokuuta 1945. Tuolloin Lapin sotakin oli jo päättynyt.