Jarmo Lindberg koki eduskuntavaalikampanjansa aikana pankkiongelmia ja uhkaavan tilanteen. Hän koki aloittelevana kansandustajana heti pettymyksen kokoomukseen.
Kansanedustaja Jarmo Lindberg (kok.) kertoo tuoreessa muistelmakirjassaan, että ensimmäisenä häntä pyysi ehdolle eduskuntavaaleihin 2023 Liike Nyt:n Harry "Hjallis" Harkimo.
Kirjan perusteella Harkimo otti Lindbergiin yhteyttä keväällä 2022 ja kokoomus noin kuukautta myöhemmin.
Lindberg päätti lopullisesti syyskuussa 2022 lähtevänsä ehdolle kokoomuksen riveistä.
– Hjallis oli pettynyt, mutta ymmärsi perusteluni. Olen sen jälkeenkin ollut Hjalliksen kanssa hyvissä väleissä, joten mitään ei jäänyt hampaankoloon, kertoo Lindberg.
Lindberg perustelee ylipäätään ehdolle lähtemistään sillä, että halusi olla mukana historiallisessa turvallisuuspoliittisessa murroksessa, kun Suomi hakeutui puolustusliitto Natoon.
Lue myös: Konsulttikohusta moitteet saanut Puolustusvoimien ex-komentaja Lindberg kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi
Pankilta ongelmia kampanjalle
Vaalikampanjan aikaisista ongelmista Lindberg kertoo kärsineensä stressistä erityisesti pankkiasiointiin liittyen. Lindberg oli ollut eläkkeellä Puolustusvoimien komentajan tehtävistä jo useamman vuoden, mutta häntä pidettiin pankissa yhä poliittisesti vaikutusvaltaisena henkilönä, koska toimi valtion enemmistöomisteisen Fintraffic Lennonvarmistus -yhtiön hallituksessa.
Kyseinen status lisää byrokratiaa pankkiasioinnissa.
– Siitä alkoi useita viikkoja kestänyt vääntö erään pankin kanssa. Emme saaneet tukiyhdistykselle tiliä, joten emme voineet ohjata tukirahoja minnekään. Lopulta tilanne alkoi uhata tärkeitä puhetilaisuuksiamme, joten päätimme vaihtaa pankkia. Kampanja oli mennä metsään, ennen kuin se oli edes alkanut, kertoo Lindberg.