Felipe Massalle annettu tallimääräys herätti ihmetystä Brasiliassa. Suomalaisten raivo Kimi Räikkösen kisan pilannutta Kevin Magnussenia kohtaan oli puolestaan tanskalaisten mielestä täysin yliampuvaa.
Brasilialainen Globo-lehden toimittaja Rafael Lopes kertoo blogissaan Williamsin tallimääräyksen herättäneen ikäviä muistoja. Williams käski viimeisillä kierroksilla Massaa väistymään Valtteri Bottaksen tieltä, jotta tämä voisi yrittää ohittaa McLarenin Jenson Buttonia.
– Täytyy tunnustaa, että sain sillä hetkellä kylmiä väreitä. En voinut mitenkään olla muistelematta Saksan GP:tä 2010, jolloin Massa kuuli samaa Ferrari-insinööriltään Rob Smedleylta: ”Fernando on sinua nopeampi, vahvista että ymmärsit viestin”.
– Tällä kertaa tarina oli toisenlainen. Radioviestien jälkeen Massa ei luovuttanut helpolla. Hän piti vauhtinsa eikä antanut periksi Bottakselle, mikä oli selkeä viesti siitä, ettei hän tottele määräyksiä. Suorituskyvyn ero (Williams-kuskien välillä) ei ollut valtava. Massalla oli renkaat, jotka olivat olleet alla 13 kierrosta - Bottaksen 12 kierrosta. Mikään ei näin ollen oikeuttanut vaihtamaan järjestystä, Lopes perustelee.
Lopes myöntää, että Bottas on ehdottoman lupaava kuski, mutta Williams tarvitsee Massan kokemusta kehitystyöhönsä. Hänen mukaansa Bottas olisi päässyt Massan ohi, jos olisi todellisuudessa ollut nopeampi.
– Jos suorituskykysi on niin paljon parempi kisan lopussa, miksi et sitten ohittanut häntä? No, hän epäonnistui siinä. Ja oli kahdeksas, Lopes kirjoittaa Bottaksesta.

