Lydialle, 3, murjottiin musta silmä päivähoitopaikassa – supersankari tuli apuun: "Kerroin heille kaikille, että tyttö on paras ystäväni"

Erica luuli, että hänen 3-vuotiaansa sai mustelmia viattomien leikkien aikana. Pian kuitenkin kävi ilmi, että tyttöä kiusataan hoitopaikassa. Lapsi sai apua yllättävältä taholta, kun Batman kuuli hänen hädästään!

3-vuotias Lydia kärsi kiusaamisesta hoitopaikassaan. Eräänä päivänä hän tuli kotiin silmä mustana.

Lapsella oli ollut vammoja aiemminkin, mutta tytön äiti Erica Calculli oli aluksi olettanut, että mustelmat kasvoissa ovat sattuneet vahingossa.

– Ajattelin, että vammat sattuivat leikeissä, joten annoin asian olla, Erica kuvailee.

Sitten Lydia saapui kotiin silmä turvonneena ja mustana. Erica tajusi totuuden.

– Hän kertoi, että ryhmä tyttöjä ja yksi poika löivät häntä, ja tyttö heitti häntä kengällä silmään, äiti muistelee.

Batman kuuli lapsen hädästä

Kiusaaminen alkoi vaikuttaa jo Lydian mielialaankin: ennen iloinen ja puhelias tyttö alkoi muuttua kiukkuiseksi. Hän ei enää halunnut mennä päivähoitoon. Erica teki ongelmista ilmoituksen hoitopaikkaan, mutta ei koe saaneensa apua.

Erica turhautui. Hän kertoi tyttärensä kohtelusta sosiaalisessa mediassa.

Yllättäen teksti osui Batmanin silmiin. Batman, tutummin Jack Asbury III, toimii ensihoitajana ja piristää vapaa-ajallaan lapsia pukeutumalla supersankari Batmanin asuun. Jack tunsi Erican ennestään ja päätti auttaa tämän tytärtä.

Saattoi Lydian kouluun

Jack pukeutui Batman-asuunsa ja saattoi Lydian kädestä pitäen tämän hoitopaikkaan. Mukanaan hän toi supersankariasun Lydialle.

– Kysyin, voisinko kävellä hänen kanssaan ja näyttäisikö hän minulle reitin (kouluun). Joten hän otti minua kädestä ja vei minut sinne, Jack kuvailee.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Jack vieraili Lydian luokassa, jossa muut oppilaat olivat ymmällään "Batmanin" saapumisesta. Kaiken lisäksi supersankari ilmoitti lapsille, että Lydia on hänen ystävänsä.

– Kun olin hänen (Lydian) vierellään, katsoin hänen ryhmäläisiään silmiin ja kerroin heille kaikille, että tyttö on paras ystäväni ja tulen takaisin tarkastamaan hänen vointinsa, Jack kuvasi haastattelussa.

Sai vierailun jälkeen ystäviä hoitopaikassa

Erica kertoo, ettei Lydia vierailun jälkeen ole lakannut puhumasta Batmanista. Tyttö sai vierailun jälkeen uusia ystäviä hoitopaikassaan. Erican mukaan supersankarin viesti ystävyydestä tuntui uppoavan lasten mieliin.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

– Pieni poika tuli Lydian luokse, kun kävelimme kouluun tänä aamuna. Hän sanoi "hei, paras ystävä Lydia", otti tyttöä kädestä ja kävelytti hänet tunnille. Se oikeasti sai minut itkemään, Erica kertoi Jackille viestissä.

Jackin mukaan Lydia on siirretty edistyneempien ryhmään ja hänellä menee nyt hyvin.

Lue myös:

    Uusimmat