Sarin poika joutui Uuden lastensairaalan teho-osastolle kyynpureman takia.
Kirkkonummelainen Sari Hurme-Mehtälä joutui kahdeksanvuotiaan poikansa kanssa viime viikonloppuna tiukan paikan eteen.
Kaikki alkoi, kun puhelin soi ja Sari sai kuulla jotain, mitä kukaan vanhempi ei koskaan haluaisi tapahtuvan.
– Sain soiton keskipäivällä lauantaina poikani kaverin vanhemmilta, että poikaani oli varmaan purrut kyykäärme, Sari muistelee MTV Uutisille tapahtumien alkua.
Perhe asuu rauhallisella omakotialueella, jossa on vuosien mittaan tehty runsaasti havaintoja kyykäärmeistä.
– En epäillyt yhtään, etteikö se olisi voinut olla kyykäärmeen purema. Niitä on välillä näkynyt omallakin pihalla. Olen aina sanonut pojalle, että saappaat jalkaan, jos menette metsään, hän kertoo.
Poika oli aiemmin lähtenyt pyörällä leikkimään kaverin pihalle. Metsään menemisestä ei ollut sovittu mitään.
– Hän oli ilmeisesti mennyt hakemaan pihan viereisestä metsiköstä keppejä, Sari kertoo.
Alkuun poika luuli, että oli saanut tikusta nilkkaansa. Katsoessaan jalkaansa hän kuitenkin huomasi, että edestä lähtikin isokokoinen käärme pakoon. Poika tunnisti käärmeen kyyksi sen selän sahalaitakuvion perusteella.
Lue myös: Kiemurteleeko kuollut kyy oikeasti "auringonlaskuun asti"? Käärmetuntija kertoo, onko sanonnassa perää
"Kuolenko minä tähän?"
Saapuessaan naapurin pihaan Sari näki pojan nilkasta selkeästi ainakin yhdet käärmeen puremajäljet.
Puremakohta ei ollut kipeä, mutta poika oli silti järkyttynyt tapahtumista.
– Hän kysyi: "Kuolenko minä tähän?" Paniikissa ollut poika oli kuullut kauhutarinoita myrkkykäärmeiden puremista, Sari kertoo.
Kyykäärmeen puremaan voi kuolla, joskin se on aika harvinaista. Suomessa kyykäärme on viimeksi tappanut ihmisen vuonna 1998, kertoo SEY Suomen eläinsuojelu.
Sari riensi poikansa kanssa Kirkkonummen terveyskeskuksen päivystykseen.
– Selvitin matkalla, ettei käärmeen pureman jälkeen saa antaa missään tapauksessa särkylääkettä tai käyttää kyypakkausta. Jalka on pidettävä paikallaan, hän kertoo.
Sari osasi pitää hermonsa kurissa tiukassa tilanteessa.
– Olen tällaisissa tilanteissa todella rauhallinen, enkä esimerkiksi pelkää käärmeitä tai ampiaisia.
Kyymies Mikko Turunen pelastaa kyykäärmeitä. Juttu jatkuu videon alla.
2:55Kyykäärmeitä pelätään, vaikka kyyn puremaan on Suomessa kuollut ihminen viimeksi vuonna 1998.
Lue lisää: Näin kyymies Mikko pelastaa pihoihin eksyneet käärmeet pois ihmisten jaloista
Jalka ylös
Päivystyksessä kaksikon piti odottaa vuoroaan reilun tunnin verran. Pojan jalka ei ollut turvonnut, eikä se juuri punoittanut.
Sari pohti, oliko kyy edes käyttänyt poikaa purressaan myrkkyä.
Retkipaikka kertoo, että kyy ei välttämättä aina käytä myrkkyään. Myrkytön "kuiva purema" on vaaraton. Puremahetkellä ei kuitenkaan voi tietää, onko kyykäärme käyttänyt myrkkyään vai ei. Siksi puremaan kannattaa suhtautua aina sillä olettamuksella, että kyy on erittänyt myrkkyä ihmisen elimistöön.
Ensiapuseurannassa poika laitettiin makaamaan lavitsalle ja jalat nostettiin ylös.
– Poika oli paniikissa, että pääseekö hän parin viikon päästä oleville syntymäpäivilleen, Sari kertoo.
Hoitajat kertoivat, että yleensä pureman jälkeen potilasta pidetään tarkkailussa parin tunnin ajan.
– Kysyin, että voisimmeko vain mennä kotiin, kun poika ei ollut syönyt vielä mitään, Sari muistelee tilannetta.
Silloin poika alkoi kuitenkin rajusti oksentamaan ja valittelemaan kovaa mahakipua.
Lue lisää: Eläinsuojeluyhdistys muistuttaa: "Kyyt eivät halua mitään muuta kuin elää omaa elämäänsä rauhassa"
Tila romahti
Sari ja poikaa hoitanut lääkäri epäilivät aluksi, johtuiko oksentaminen jännittämisestä. Lääkärin mukaan oksentaminen ei ole yleinen kyynpureman jälkeinen oire.
Oksentaminen ei kuitenkaan loppunut, vaan poika antoi ylen rajusti noin viiden minuutin välein. Kun vatsassa ei ollut enää mitään oksennettavaa, päätettiin hänet siirtää ambulanssilla Jorvin sairaalaan Espoon puolelle. Jorvissa olisi pitänyt olla vastalääkettä kyyn puremaan.
Ambulanssimatkan aikana pojan vointi huononi entisestään ja hän menetti toistuvasti tajuntansa. Oksennusta oli heiluvassa autossa kaikkialla, myös Sarin päällä.
Matkalla Jorviin pojalle laitettiin tippa tukemaan munuaisten toimintaa ja nesteyttämään oksentamisesta kuivunutta kehoa.
Jorvin sairaalaan meno osoittautui turhaksi reissuksi, sillä siellä ei ollut varastossa ollenkaan vastamyrkkyä. Vastalääkkeenä käytettävä ViperaTab on hyvin kallis lääke.
– Lääke on lääkärin mukaan nykyään yli 5 000 euroa, Sari paljastaa.
Jorvin pihassa poikaa ei enää meinattu saada ollenkaan hereille.
Siinä kohtaa ambulanssikuski varoitti Saria, ettei hän saisi pelästyä. Oli nimittäin aika lähteä vauhdilla ja pillit päällä Helsingin uuteen lastensairaalaan.
Lue lisää: Kyynpurema on harvoin vaarallinen – se on silti syy hakeutua lääkäriin
Teho-osastolle yöksi
Uudessa lastensairaalassa tajuttomaksi mennyt poika vietiin välittömästi elvytyshuoneeseen, jonne Sari ei saanut enää tulla mukaan.
– Siinä kohtaa vasta tajusin, että tässä voikin käydä huonosti, hän muistelee.
Varttia myöhemmin hoitohenkilökunta onneksi kutsui käytävällä odottaneen äidin poikansa luokse.
– Hän oli taas tajuissaan, mutta huonovointinen ja heikko. Oksentelu ja vatsan kramppailu jatkuivat vielä, Sari kertoo.
Pojalle oli annettu adrenaliinipiikki ja vastamyrkkyä suoraan suonen kautta.
Hoitohenkilökunta päätti, että koska pojan oireet olivat olleet sen verran voimakkaat, lähetettiin tämä teho-osastolle yöksi tarkkailtavaksi.
Sarilla oli vahva luotto sairaalan henkilökuntaan, vaikka lapsi oli hyvin heikkona.
– He olivat aivan älyttömän ihania ja upeita. Minulle ei käynyt mielessäkään, että tässä voisi oikeasti lähteä henki, Sari kertoo.
Lue myös: Kyy puri yhä useampaa lemmikkiä alkuvuodesta – näin minimoit seuraukset
Harvinainen tapaus
Sari ei voinut jäädä poikansa luokse yöksi, vaan hänen täytyi mennä omaan kotiin nukkumaan.
– Hän jäi rohkeana teho-osastolle yöksi. Siinä vaiheessa ei ollut enää hengenvaaraa. Munuaisia ja elintoimintoja täytyi kuitenkin seurata, hän kertoo.
Seuraavana päivänä pojan olo oli tasaantunut, ja hän pääsi teho-osastolta osastolle toipumaan.
Sairaalassa useat tiedonnälkäiset lääkärit ja hoitajat kävivät tutustumassa Sarin pojan tapaukseen. Niin harvinaisia kyynpuremat ovat nykyisin Suomessa.
Kyyn myrkky sisältää kudosta vaurioittavia aineita, jotka aiheuttavat alkuun purema-alueella kudostuhoa ja turvotusta ja myöhemmässä vaiheessa yleisoireita, kuten oksentelua, ripulia, päänsärkyä ja jopa tajunnan häiriöitä, kertoo Terveyskirjasto.
Lue myös: Mitä tehdä, jos punkki, ampiainen tai hyttynen pistää tai kyy puree? Päivystykseen on kiire parissa tapauksessa
Varoitus muille vanhemmille
Poika kotiutettiin lopulta maanantaina.
– Jalka on melko hurjan näköinen, eikä sille pysty vielä astumaan, eikä sitä saa pitää alaspäin. Muuten hän on ihan normaali, eikä tarvitse enää edes särkylääkettä tai antibiootteja, Sari iloitsee.
Sari kertaa viikonlopun hurjia tapahtumia puhelimitse hyvin rauhallisesti ja asiallisesti.
– Jopa ambulanssikuskit sanoivat, että olin yllättävän rauhallinen, hän naurahtaa.
Sari kertoo tapahtumista julkisesti, koska hän haluaa varoittaa muita vanhempia.
– Se ei merkkaa näköjään mitään, vaikka ensimmäiseen kahteen tuntiin ei tulisikaan oireita, hän neuvoo.
Oireita ei kannata jäädä odottelemaan, vaan lääkäriin on syytä lähteä välittömästi.
– Tilanne romahti hetkessä. Siinä vaiheessa, kun oireet alkavat, on jo kiire saada se vasta-aine, Sari muistuttaa.
On tärkeää tiedostaa, että vasta-ainetta on sen kalleuden takia harvakseltaan saatavilla. Lääkettä ei siis välttämättä ole jokaisessa terveyskeskuksessa, eikä edes jokaisessa sairaalassa, niin kuin Jorvin tapauksessa.
Lue myös: Kyy sai tällin Vantaalla ja tarvitsi apua – eläinlääkäri hyödynsi hieman erilaista kyypakkausta
Tärkeä opetus
Pojalle ei jäänyt traumoja tapahtumista. Hän pitää yhä käärmeistä, mutta kunnioittaa niitä varmasti aiempaa enemmän.
– Poika sanoi, että kyykäärmeet eivät ole enää hänen kavereitaan, Sari paljastaa.
Pojan ystävät olivat äskettäin käyneet kylässä katsomassa nuorta toipilasta. He olivat kaikki yhteistuumin sopineet, että jatkossa kaikki laittavat aina saappaat jalkaan.
– Siitä tuli hyvä opetus heille kaikille, Sari summaa.
Lue myös: Oletko koskaan nähnyt näin fiksua käärmettä? Smaug ratkoo koirien älypelin hetkessä
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Osittaiset lähteet: SEY Suomen eläinsuojelu, Retkipaikka ja Terveyskirjasto