Autistinen poika itki nurkassa ensimmäisenä koulupäivänään – tuntemattomalta pojalta sydämellinen teko: "Loppu on historiaa"

Lapsi auttoi autistista poikaa – videosta nettihitti 1:44

Spontaani hyvän tahdon ele on ihastuttanut jo kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Uudessa koulussa aloittaminen on jännittävä tapahtuma. Ensimmäinen koulupäivä jännittää ja voi jopa pelottaa. Joskus tunteet ryöpsähtävät pintaan niin, että kyyneleet alkavat valua pitkin poskia.

Näin kävi Yhdysvalloissa Kansasissa. 8-vuotias Connor jännitti ensimmäistä päivää uudessa koulussa. Poika halusi saapua kouluun bussilla, Connorin äiti April Crites kertoo CNN:lle. Bussi saapui koululle ajoissa. Pihamaalla kuuluva hälinä stressasi Connoria, jolla on autismikirjon häiriö.

– Hän häkeltyy aika helposti. Ja hän on hyvin tunteikas. Kyyneleet valuvat oli hän iloinen tai surullinen, April kertoo.

Ja niin ne valuivat nytkin. Connorin onneksi pelastava enkeli oli lähellä.

”Hän auttoi minua ja olin iloinen”


Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Connorin ikätoveri Christian näki itselleen ennestään tuntemattoman pojan itkemässä nurkassa ja meni lohduttamaan tätä. Christian tarttui Connoria kädestä, ja pojat kävelivät käsikkäin koulun oville.

– Odotimme, kunnes kellot soivat ja he kävelivät yhdessä sisälle kouluun. Loppu on historiaa. Heitä on mahdotonta erottaa, Christianin äiti Courtney Moore kertoo KAKE-uutissivustolle.

Christian ei tiennyt, että itkevällä Connorilla oli autismikirjon häiriö. Hän ei tiennyt, että Connorin äiti pelkää joka päivä, että joku lapsista nauraa oudosti käyttäytyvälle pojalleen. Christian ei nähnyt Connoria erilaisena. Pieni ele kuitenkin pelasti häkeltyneen autistisen lapsen päivän.

– Hän oli kiltti minulle. Oli ensimmäinen koulupäivä ja aloin itkeä. Sitten hän auttoi minua ja olin iloinen, Connor sanoo.

Ensimmäisen koulupäivän jälkeen lapset ovat viettäneet aikaa yhdessä leikkien ja pelaten.

Pieni kiltti teko voi pelastaa toisen päivän

Poikien äidit haluavat jakaa lastensa viestiä. Pieni kiltti teko voi pelastaa toisen päivän ja muuttaa maailmaa. Sydämen avaamisen toiselle ei pitäisi riippua ihonväristä, sukupuolesta, vammoista tai mistään muustakaan.

Samaa mieltä ovat sosiaalisen median käyttäjät. Courtney Moore jakoi kertomuksen poikien ensikohtaamisesta Facebookissa. Yksistään Courtneyn julkaisu on kerännyt 39 000 reaktiota ja 26 000 jakoa. Asiasta ovat uutisoineet lukuisat yhdysvaltalaismediat.

– Olet loistava äiti ja sinulla on erityisen mahtava nuori mies. Hän tulee pärjäämään elämässä, kommentoi eräs käyttäjä Courtneyn julkaisua.

– Tällainen on todellinen ystävä, toinen kirjoittaa.

– Kiitos, että opetat lapsellesi myötätuntoa, kolmas kiittää.

Lähteet: CNN, KAKE, Facebook

Lue myös:

    Uusimmat