Luuletko tietäväsi, miltä juoksijan vartalo näyttää? 198-kiloinen Jessica osoittaa luulot vääriksi

Jessica, 34, sai kipinän harrastukseensa tammikuussa 2017, kun vaaka näytti 198 kiloa.

Australialainen Jessica Hay, 34, harrastaa juoksua. Hän sai kipinän harrastukseen tammikuussa 2017, kun vaaka näytti 198 kiloa, kertoo Runners World -sivusto.

Aiemmin Hay vihasi ajatusta juoksun harrastamisesta, mutta tajusi sitten, että saattoi harrastaa lajia missä tahansa ja kisata vain itseään vastaan. Hän ottaa osaa viikoittaiseen viiden kilometrin juoksuun.

– Kun mainitsin Instagramissa, että haluaisin kokeilla sitä, juoksijat kaikkialta maailmasta syleilivät minua ja kohtasin mieletöntä rohkaisua, Hay kuvaa.

– Siitä hetkestä alkaen tiesin sisimmässäni, että pystyn tähän.

Hay ei halunnut painonpudotuksen olevan juoksemisen tavoite, joten hän otti päämääräkseen maratonin. Ensimmäinen viiden kilometrin juoksu tammikuussa oli kuitenkin rankka kokemus: Hay tarvitsi aviomiehensä apua, jotta sai juoksukengät jalkaansa, ja hän itki koko matkan puistoon.

Jos kuva ei näy, katso se täällä

– Melkein ajoin takaisin kotiin, mutta aistin, että minkä tahansa päätöksen tekisinkin, se määräisi väistämättä koko vuoden sävyn. Joten lopulta tein oikean päätöksen.

Hay melkein luovutti, kun muut ohittivat hänet 800 metrin jälkeen. Toisella kierroksella kaksi juoksijaa kuitenkin jäi hänen rinnalleen juoksemaan ja kannustamaan.

Hay jatkoi juoksemista. Seuraavalla viikolla hänen kierrosaikansa parani jo viisi minuuttia. Nyt lenkkejä on takana 16.

Hay toivoo, että voi tulevaisuudessa juosta koko matkan ilman kävelytaukoa. Hän jakaa Instagramissa kuvia muodonmuutoksestaan, joka on ennen kaikkea henkinen.

– En ole punninnut itseäni kuukausiin enkä aio tehdä niin, ennen kuin ehkä ensi kuussa. Kyllä, on kiva julistaa suuren määrän painoa pudonneen, ja olen varma, että teen niin tulevaisuudessa. Mutta numero vaa'alla ei vain ole tärkeä minulle juuri nyt, hän kertoi kesäkuussa 2017.

Samassa kuussa hän jakoi kaksi kuvaa itsestään juoksemassa.

– Sitä ei koskaan tajua, miten iso oli tai on, kunnes vertailee valokuvia, Hay kirjoitti kuvien oheen.

– Taistelu on rankkaa, mutta asian kiistäminen rampauttaa! Se on kuin tilaisi saman kahvin joka päivä, ajaisi samaa tietä töihin tai pitäisi samaa hiusmallia. Näihin asioihin tottuu. Surullista kyllä, ylipaino on samanlainen asia. Tietyn pisteen jälkeen siihen tottuu.

Jos kuva ei näy, katso se täällä

Hay kuitenkin toteaa, ettei enää halua tottua olemaan kipeä tai surullinen.

– Uskokaa minua, kuopasta on mahdollista päästä. Se ei tapahdu yhdessä yössä, mutta joka päivä, kun teet paremman valinnan tai teet jotain, mihin et ole tottunut, se auttaa muovaamaan sinusta sitä versiota, joka haluat olla. Joka ansaitset olla!

Nyt Hay suunnittelee puolimaratonia, ja myöhemmin hän haluaisi juosta kokomaratonin. Hän toteaa, että maratonimitalin esitteleminen olisi saavutuksista upein.

– Voisin sanoa, että haluan painaa puolet nykyisestä painostani, että haluan tuntea oloni mukavaksi ravintolassa, että haluan mennä vuoristorataan lasteni kanssa. Nämä ovat kaikki hyviä päämääriä, ja tulen ehdottomasti juhlimaan niitä. Kuitenkin, jos voisin kertoa jollekulle, että olen juossut maratonin, tai esitellä ansaittua mitalia, merkitsisi niin paljon.


***

Näillä opeilla rapakunnosta maratoonariksi 10:00

Lue myös:

    Uusimmat