Löytyykö sinunkin kotoasi? Eläinlääkäri varoittaa omistajia – tämä sairastuttaa lemmikkisi: “Olen nähnyt paljon enemmän tapauksia viime aikoina”
Eläinlääkäri varoittaa eteeristen öljyjen vaaroista lemmikeille.
Eteeriset öljyt voivat tuoda kotiin ihanaa tuoksua, mutta lemmikeille ne ovat kaikkea muuta kuin rentouttavia, kertoo New York Post.
Yhdysvaltalaisen eläinlääkärin mukaan aromaterapeuttiset öljyt ovat yhä yleisempi syy, jonka vuoksi kissat ja koirat päätyvät eläinlääkärin pakeille hengitysvaikeuksien, iho-ongelmien ja jopa maksan toimintahäiriöiden vuoksi.
– Olen nähnyt paljon enemmän [tällaisia] tapauksia viime aikoina, kertoo New Yorkissa toimiva eläinlääkäri Carly Fox.
Öljyjen vaarallisuudesta jo vuonna 2018 muun muassa CBS:n haastattelussa varoitelleen Foxin mukaan tapauksia on nykyään muutaman kuukauden välein. Hän kertoo New York Postille, että öljyjen hengittäminen voi pahimmassa tapauksessa johtaa hengityksen lakkaamiseen ja hengityshalvaukseen. Muita ongelmia voivat olla esimerkiksi yskiminen sekä silmien ja nenän vuotaminen. Öljyjen hengittämisen lisäksi myös niiden nauttiminen tai niihin koskeminen voi olla vaarallista. Öljyjen syömisen oireina voi Foxin mukaan esiintyä oksentelua, ripulia, "humalaisen näköistä käytöstä" ja se voi johtaa maksan toimintahäiriöön.
Öljyjen vaarallisuusaste vaihtelee öljystä ja lemmikistäkin riippuen. Esimerkiksi joidenkin öljyjen sisältämä fenoli on kissoille hyvin myrkyllistä, Fox muistuttaa. Suomalaisen Sympaatti-eläinklinikkaketjun eläinlääkärien kirjoituksen mukaan teepuuöljy on puolestaan yksi yleisimmistä myrkytysten aiheuttajista koirilla. Aiemmin olemme kertoneet Mariannesta, jonka koira sairastui vakavasti juuri teepuuöljyä sisältävän aromadiffuuserin vuoksi.
Kanadalaisomistajan kissa sairastui
Aihe nousi jälleen tapetille, kun eräs kissanomistaja varoitti ongelmasta Redditissä. Kanadalaisen omistajan Marie-kissa oli sairastunut hengitettyään öljyhöyryä aromadiffuuserista. Omistaja kertoo, ettei tiennyt eteeristen öljyjen olevan vaarallisia.
Essential oils are toxic to cats. I didn’t know this and got a diffuser for my apartment. This was the result - I came home to my kitten being limp and barely breathing. Big thanks to Terra Nova vet’s Dr. chaudry who saved my baby’s life. DO NOT USE ESSENTIAL OILS IN YOUR HOME IF YOU HAVE CATS!!!! from r/cats
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Kodista voi löytyä muitakin vaarallisia esineitä. Esimerkiksi himalajansuolalamppu on kissoille vaarallinen sisustusesine.
– Jos eläimesi nuolee sitä, se voi olla äärimmäisen vahingollista ja voi aiheuttaa suolamyrkytyksen, Fox varoittaa.
Seurauksena voi olla kooma tai jopa kuolema.
Lue lisää lemmikeistä!
Lähde: New York Post
Uusimmat
-
12:19
Pöllöraati yliopiston valtauksesta: "Niinistölle parhaan miespääosan palkinto"
-
12:16
Tappara-pomo ilmaisi kiinnostuksensa Petri Kontiolaan – näin "Konna" vastaa
-
12:14
Paperiniksi ratkaisee ikuisuusongelman: Näin pizza kannattaa leikata
-
12:13
Mies nälkiinnytti kaksi koiraansa Turussa, toinen söi sohvaa nälkäänsä: Käräjiltä ehdollista
-
12:01
Teemu Suninen häkeltyi testierikoiskokeella – "Tuli pieni sokki"
-
11:21
Suden ja rajakoiran kohtaaminen tallentui videolle Pohjois-Karjalassa: "Alahan mennä"
-
11:15
Yle: Opiskelijat voivat saada yliopiston valtaamisesta opintopisteitä
-
11:10
Pia Penttala avautuu viime sunnuntain TTK-suorituksestaan: "Soimasin itseäni siitä esityksestä"
-
11:07
Tytti Yli-Viikarin tie nousi pystyyn – potkut olivat lailliset
-
11:07
Antti Tuisku on työstänyt kaikessa hiljaisuudessa uutta projektiaan – fanit innoissaan: "Tuskin jaksan odottaa!"
-
10:53
Nyt puhuu perussuomalaisten duunariosaston pomo – Riikka Purralle ytimekäs viesti
-
10:47
Miten Pennasen Leijonat pesti vaikuttaa Ilvekseen? Jukka Jaloselta selkeä näkemys
-
10:44
Keitätkö sinäkin nyt kahvia näin? Suomalaisten rutiineissa yksi selkeä muutos
-
10:29
Säässä pian hyinen käänne – lämpötila romahtaa ensi viikolla
-
10:27
Satoja hylkeitä ja merileijonia kuollut lintuinfluenssaan
-
10:27
Petturuutta, pelkoa ja laittomia ylityksiä: CNN:n toimittaja matkasi siirtolaisperheiden kanssa kohti mahdollisuuksien maata
-
09:57
Kuluttajansuojalaki uudistuu lokakuun alusta – mitä se tarkoittaa nettishoppailijalle?
-
09:54
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 340 sotilasta ja 34 tykkiä – MTV seuraa sotaa
-
09:45
Kriminologi: Vain Meksikossa Ruotsia enemmän pommi-iskuja
-
09:45
Jari-Matti Latvalalla realistinen näkemys Kalle Rovanperän tilanteesta: "Hän saattaa hävitä"
-
Lataa lisää