Lemmikin outojen oireiden syy piili kotona – Marianne varoittaa nyt muita koiranomistajia

Koiranomistaja varoittaa monessa kodissa piilevästä vaarasta.

Uusiseelantilainen Marianne Whyte jakoi Facebookissa varoituksen muille koiranomistajille.

Marianne kertoo päivityksessään tulleensa reilu viikko sitten lauantaina myöhään kotiin ja huomanneensa, ettei hänen koiransa tunnistanut omistajaansa. Seuraavana päivänä koira käyttäytyi edelleen omituisesti, kertoo muun muassa Mirror.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä

Marianne havaitsi, että hänen uusi aromadiffuuserinsa oli ollut pitkään päällä ja päätti sammuttaa sen. Iltapäivään mennessä koira voi paremmin.

– Tänään, kun olin töissä, koiravahtini kertoi, ettei se tullut sängyn alta. Se oli hyvin outoa, sillä se on iloinen koira. Tulin töistä aiemmin, ja jälleen, se oli hyvin hämmentynyt siitä, kuka olin, Marianne kirjoittaa.

Niinpä omistaja päätti viedä lemmikkinsä eläinlääkäriin.

Aromaattinen öljy oli syyllinen

Eläinlääkärin pakeilla selvisi, että Mariannen aromadiffuuserissa käyttämä teepuuöljy on myrkyllistä koirille. Nainen kirjoittaa, että sekä eläinlääkärin että myrkytyskeskuksen mukaan vastaavat tapaukset ovat yhä yleisempiä, kun eteeristen öljyjen suosio kasvaa. Mariannen onneksi hänen oma lemmikkinsä selvisi kuitenkin koettelemuksesta.

– Olkaa kilttejä ja varmistakaa, että polttamanne eteeriset öljyt eivät ole myrkyllisiä lemmikeillenne, Marianne anelee kirjoituksessaan, johon on reagoitu jo yli 10 000 kertaa. 

Lisäksi varoitusta on jaettu Facebookissa yli 109 000 kertaa. 

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lue myös:

    Uusimmat