Love Island Suomen uusin sinkku Milla, 25, latelee suorat sanat naistenmiehistä: "Kanssani ei pelleillä"

First Look 01.09.2021 2:08
Katso esimakua illan jaksosta!

Milla suuntaa Love Islandille maanantaina.

Love Island Suomessa koetaan tiistaina 31. elokuuta jännittäviä hetkiä, kun villaan astelee uutena sinkkunaisena Milla, 25.

– Olen ammatiltani tuottaja ja asun Helsingissä. Alun perin olen kotoisin Toijalasta, Milla kertoo MTV Uutisille.

Erityisesti hänen sydäntään lähellä on matkustaminen.

– Olen reissannut paljon viime vuosina, tokikaan en korona-aikana. Matkustus on todella iso ja tärkeä osa elämääni.

Love Island Suomesta hän lähtee etsimään elämänsä rakkautta. Miehen ulkoiset piirteet eivät ole kiveenhakattuja, mutta hyväsydämisyyttä kumppanilta tulisi löytyä.

– Etsin hyvistä. Sellaista pahan pojan vastakohtaa. Hänestä pitää tulla hyviä viboja ja hänen pitää osata ottaa muut huomioon.

Millan mielenkiinto lopahtaakin lähes automaattisesti, mikäli miehestä löytyy ylimielisyyttä. Epämiellyttäviä piirteitä ovat muun muassa itsekkyys, muille ikävästi puhuminen ja yleinen arvaamattomuus. 

– Pelailijat eivät sovi minulle. Minun kanssani ei pelleillä, hän toteaa päättävästi. 

Nykyisistä saarelaisista kiinnostavimmiksi hän nimeää Muhamedin ja Markuksen. 

Love Island Suomi on katsottavissa mtv-palvelussa ja C Moressa klo 20 alkaen. AVAlla jaksot esitetään klo 21 alkaen. Love Island Suomea esitetään kuutena päivänä viikossa, maanantaista lauantaihin. Jaksot kuvataan vain vuorokautta ennen tv-esitystä.

Lue myös:

    Uusimmat