Love Island Suomessa nähdään ensimmäinen pudotus: "Olisin viihtynyt pidempäänkin"

Love Island Suomessa nähdään tänään torstaina ensimmäinen pudotus. Varo juonipaljastuksia!

Love Island Suomi -jaksossa torstaina nähdään ensimmäinen pudotus. Ensimmäisenä Love Island Suomesta putoaa myyjänä, promoottorina ja mallina työskentelevä Melinda, 23. 

Melinda katsoo eteenpäin hyvillä mielin, vaikka elämänkumppania ei Love Islandilta löytynytkään.

– Fiilikseni on hyvä, mutta samalla vähän haikea. Tämä oli ihan uskomaton kokemus, ihan loistavaa, Melinda kertoo iloisena.

Rakkauden saarelta yllättävimpänä piirteenä Melindalle ilmeni se, miten nopeasti hän lähentyi saaren muiden naisten kanssa. Käteen siis jäi kourallinen ystäviä, vaikka unelmien miestä ei kuitenkaan löytynyt. 

– Miehistä ei valikoitunut ketään, joka olisi pompannut erityisesti esiin. Laikissa oli puolia, joita kumppanilta toivob, mutta koin kaikki miehet kuitenkin kaverillisiksi. Olisin kuitenkin viihtynyt villassa pidempäänkin.

Yhteydenpito muihin osallistujiin jatkuu myös siviilielämässä.

– Olen suunintellut tuolla jo kaikenlaista yhteistä tekemistä, hän paljastaa.

Seuraavaksi Melinda keskittyy kuitenkin itsensä kehittämiseen. Rakkaus tulee, kun sen aika on. 

– Pidän hetken matalaa profiilia, keskityn itseeni ja asioihin joista itse nautin. Kyllä rakkaus tulee kun on tullakseen. 

Love Island Suomi on katsottavissa mtv-palvelussa ja C Moressa klo 20 alkaen. AVAlla jaksot esitetään klo 21 alkaen. Love Island Suomea esitetään kuutena päivänä viikossa, maanantaista lauantaihin. Jaksot kuvataan vain vuorokautta ennen tv-esitystä.

Juttua muokattu kello 22:45: Ensimmäinen pudotus nähdään torstaina esitettävässä jaksossa. 

Lue myös:

    Uusimmat