Linda Lampeniuksen konserttikiertue ei toteudu tänä vuonna.
Viulisti Linda Lampenius kertoo Instagram-tilillään, että hänen syksyllä suunniteltu konserttikiertueensa siirtyy ensi vuodelle.
Lampeniuksen päivityksen mukaan hänen "tilanteensa" muuttui keväällä, kun hän oli kirjoittanut levytyssopimuksen. Viulistin levy-yhtiö on Universal Music Finland.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
– Suunnitelmia pop-musiikin ympärille oli tehty jo sitä ennen, mutta levytyssopimuksen myötä musiikin ja tuotannon suunnittelu meni uusiksi. Juuri nyt keskityn täysin luomiseen. Teen parhaillaan intensiivisesti uutta musiikkia, jota odotan innolla pääseväni soittamaan ensi keväänä entistä suuremmille yleisöille, entistä isommin ja entistä mahtavammalla tuotannolla, Lampenius kirjoittaa.
Päivityksen mukaan niille, jotka ovat jo ostaneet liput Lampeniuksen keikoille, lähetetään toimintaohjeet.
Lampenius ilmoitti kiinnityksestään Universalin riveihin huhtikuussa. Aiemmin alkuvuodesta Lampenius ihastutti viuluineen Uuden Musiikin Kilpailun finaalin väliaikanumerossa, jossa hän esiintyi yhdessä Annika Eklundin, Keiran, Bessin, Einin ja Laura Voutilaisen kanssa. Artistit esittivät Eklundin ikonisen Shanghain valot -kappaleen.