Liian hyvää ollakseen totta? Tämä sähköauto kulkee 1 000 kilometriä yhdellä latauksella – hintaa 35 000 euroa

Pieni lichtensteinilaisyritys on rakentanut suorituskykyisen sähköauton, jonka toimintamatka yhdellä latauksella on jopa tuhat kilometriä.

NanoFlowcell AG on vuonna 2013 perustettu, Lichtensteinissa majaileva yritys. Sen kehittämä Quantino on virtauskennotekniikalla toimiva sähköauto, jonka toimintamatkaksi lupaillaan jopa tuhatta kilometriä.

Geneven autonäyttelyssäkin nähtyyn Quant F -konseptiin perustuva auto saa energiansa virtausakuista ja polttokennoista. Polttokenno tuottaa sähköä ionisella vedellä, jota mahtuu tankkiin 159 litraa.

Saksalaislehti Focuksen haastattelema NanoFlowcellin tutkimusjohtaja Nunzio La Vecchia kertoo, että auton tekniikka on täysin valmista. Hänen mukaansa he käyvät parhaillaan neuvotteluja autovalmistajien kanssa, ja lupailee, että oikean yhteistyökumppanin löydyttyä valmistus voitaisiin aloittaa puolessa vuodessa.

– Tuotantovalmiina Quantino maksaisi vain Opel Ampera-e:n verran eli noin 35 000 euroa, La Vecchia kertoi lehdelle.

Teknologia on La Vecchian mukaan skaalattavissa älypuhelimista lentokoneisiin.

Kaksipaikkainen auto tuottaa 109 hevosvoimaa ja sen huippunopeudeksi on ilmoitettu 200 kilometriä tunnissa. Nollasta sataan Quantino pyrähtää alle viidessä sekunnissa

Lähde: Focus

Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Suomessa Kauppalehti.

Tämä kiesi aikoo rikkoa ennätykset – tavoitteena yli 1 600 km/h 0:58

Lue myös:

    Uusimmat