Liam ja Hannah olivat syytteessä rikoksista, joita he eivät olleet tehneet – samankaltaiset kokemukset yhdistivät: "Kamalasta tilanteesta voi seurata jotain ihanaa"
Liam ja Hannah huomasivat, että samanlaiset kokemukset yhdistävät heitä.
25-vuotias Liam Allan sai muutama vuosi sitten syytteet raiskauksesta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. 23-vuotiaan Hannah Arkwrightin entinen poikaystävä puolestaan syytti tätä kotiväkivallasta. Myöhemmin Liam ja Hannah tapasivat ja rakastuivat. Nyt heillä on pieni vauva. Erikoisesta rakkaustarinasta kertovat muun muassa The Sun ja The Mirror.
Ex-kumppani syytti Liamia raiskauksesta
Vuosia sitten eräs nainen syytti Liamia raiskauksesta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vuonna 2017, kolme päivää ennen oikeudenkäyntiä kävi ilmi, että poliisi ei ollut toimittanut syyttäjälle aineistoa kymmenistä tuhansista tekstiviesteistä, joita Liam ja toinen osapuoli olivat toisilleen lähettäneet. Nämä viestit todistivat, että Liam oli syytön. Hän oli alusta lähtien vakuuttanut syyttömyyttään, noin kahden vuoden ajan.
Poliisi selitti asiaa myöhemmin sanomalla, että viestejä ei ollut toimitettu syyttäjälle, koska tapauksesta vastanneen viranomaisen mielestä niissä ei ollut ollut mitään relevanttia. Poliisi pyysi myöhemmin anteeksi tapahtunutta.
Liam oli opiskellut kriminologiaa, mutta joutui vaihtamaan alaa syytösten vuoksi.
Hannahia epäiltiin väkivallasta
Hannahin kohdalla ex-puoliso oli esittänyt syytöksiä, jotka todistettiin myöhemmin aiheettomiksi. Meni yli vuosi ennen kuin kaikki Hannahia vastaan nostetut syytteet oli saatu selvittyä. Tutkimuksesta vastaava virkailija oli esimerkiksi vaihtunut tässä välissä muutaman kerran. Hannah todettiin syyttömäksi kaikkiin ex-kumppanin väittämiin asioihin.
– Olin tietysti iloinen siitä, että kaikki syytteet raukesivat, mutta koko elämäni oli ikään kuin pysähdystilassa vuoden, Hannah kertoo.
Tällä Hannah viittaa siihen, että hän ei voinut syytteiden takia esimerkiksi vastaanottaa paikkaa lääketieteellisestä. Lisäksi hänen vanhempansa olivat käyttäneet suuria summia asianajajien palkkioihin.
Kaiken tämän jälkeen Hannah kiinnostui brittiläisestä lainsäädännöstä ja sen ongelmakohdista. Niin hän päätyi maaliskuussa 2019 kuuntelemaan Liamin järjestämää aiheeseen liittyvää luentoa ja pari kohtasi.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Syvä yhteys löytyi saman tien
Hannah kertoo, että he olivat menneet yhdessä baariin ja juoneet muutaman. He löysivät heti paljon yhteistä jutun juurta.
– Olemme esimerkki siitä, miten kamalasta tilanteesta voi seurata jotain ihanaa. Pahoistakin jutuista voi löytyä jotain hyvää.
Nyt kaksikko on alkanut pyörittää yhdessä hyväntekeväisyysjärjestöä. Se tarjoaa neuvonta-apua niille, jotka ovat joutuneet samanlaiseen tilanteeseen kuin he joskus.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lisäksi heillä on kahdeksan kuukauden ikäinen tytär. Hannah valmistuu pian juristiksi. Liam aikoo keskittyä hyväntekeväisyysjärjestön täysipäiväiseen pyörittämiseen.
Lähteet: The Sun, The Mirror, Daily Mail
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää