Kiinasta kantautuu pahaenteinen parisuhde-ennuste – avioerojen käsittelijät eivät ehdi edes vettä juomaan: "Ihmiset tarvitsevat tilaa"

Kiinalaisten avioparien eroamiset ovat räjähtäneet käsiin koronaviruksen ajettua perheet koteihinsa, uutisoi Bloomberg Businessweek. Ilmiö on varoittava esimerkki länsimaille.

Siinä missä pitkä ero kumppanista voi laukaista kaipuun toisen syliin, voi liiallinen läheisyys saada kaipaamaan pesäeroa puolisostaan. 

Kun rakkaan kanssa viettää aikaa päivät pitkät viikkojen ajan, alkavat pienetkin asiat käydä herkästi hermoille. Ehkä kyseessä on toisen rahankäyttö, ehkä kotitöiden epätasainen jakaminen tai kenties liiallinen ruudun toljottaminen. Kumppanin rasittavat piirteet ja kommunikaation puute saattavat johtaa parisuhteeseen pettymiseen. Lopputuloksena voi olla päätös parisuhteen hautaamisesta.

Kiinassa osa ihmisistä on ollut koronaviruksen vuoksi kotiarestissa jo kaksi kuukautta. Valtion tiukat torjuntatoimenpiteet ovat osoittautuneet tehokkaiksi ja covid-19 on saatu hallintaan. Epidemian ensimmäisen aallon jälkeen Kiina on kohdannut toisen ongelman: voimakkaan piikin avioerojen hakemisessa. 

– Mitä enemmän he viettävät aikaa yhdessä, sitä enemmän he vihaavat toisiaan. Ihmiset tarvitsevat tilaa. Tämä ei koske vain pareja vaan ihan kaikkia, avioeroasianajaja Steve Li sanoo Bloombergille.

Äkillinen kasvu avioerohakemuksissa – myös perheväkivallan määrä lisääntynyt

Bloomberg perustaa tietonsa avioerojen määrän kasvusta medialähteisiin ja haastatteluihin – valtiollisia avioerotilastoja Kiina kun julkaisee vain vuosittain.

Monissa Kiinan kaupungeissa erojen määrä kasvoi äkillisesti maaliskuussa, useita viikkoja sen jälkeen, kun valtio oli määrännyt ihmiset pysymään kodeissaan. Bloombergin tietojen mukaan osassa Kiinaa avioerojen määrä on ollut niin valtaisa, ettei eropyyntöjen käsittelijöillä ole ollut aikaa edes juoda vettä.

Samalla perheväkivallan määrä on moninkertaistunut. Kiinalaisen Sixth Tone -uutissivuston haastattelema entinen poliisi ja nykyinen perheväkivallan uhreja tukevan järjestön perustaja arvioi, että 90 prosenttia perheväkivallasta liittyy koronaepidemiaan. Pelko ja ahdistus sekä taloudelliset ongelmat voivat nostaa joissain ihmisissä pintaan aggressiivisia piirteitä. Samanaikaisesti perheväkivallan uhrien on entistä hankalampi hakea apua karanteenien vuoksi.

Pahaenteinen ennustus länsimaille

Trendi on pahaenteinen ennustus länsimaille, joissa perheet ja pariskunnat ovat olleet kotieristyksissä vasta muutamia viikkoja. Esimerkiksi eräs brittiasianajaja on epäillyt, että pitkä karanteeni voi aiheuttaa avioeroja.

Pariskuntien olisikin hyvä huolehtia myös siitä, että kumpikin saa kaipaamansa verran oma aikaa. Esimerkiksi kävelylle lähteminen yksinään voi olla tapa rauhoittaa kiristyneitä hermoja. Yhdessä aikaa kannattaa viettää vaikkapa seksiä harrastaen.

Osalla pariskunnista lisääntynyt aika yhdessä voi jopa vahvistaa suhdetta ja auttaa muistamaan, miksi toiseen alun perin rakastui.

Lue myös:

    Uusimmat