Lasse Virén saapui Vesa-Matti Loirin siunaustilaisuuteen – näin hän muisteli edesmennyttä taiteilijaa

Näin Lasse Virén muisteli edesmennyttä Vesa-Matti Loiria 1:35
Näin Lasse Virén muisteli Vesa-Matti Loiria

Vesa-Matti Loiri siunataan viimeiselle matkalleen tänään 20. syyskuuta. 

Entinen kestävyysjuoksija Lasse Virén saapui viihdetaiteilija Vesa-Matti Loirin siunaustilaisuuteen Johanneksenkirkkoon Helsinkiin. Kaksikko tunsi toisensa lähes 50 vuoden ajan. 

– Monta hauskaa muistoa. Kyllä me aika hyvin tunsimme, meillä on pitkä tuttavuus 1970-luvun alkuvuosista asti, Virén kommentoi MTV Uutisille.

Virén muisteli Loiria lämmöllä ja ytimekkäästi.

– Hän oli hauska ja hyvä huumori. 

Loirin omaiset ovat toivoneet, että siunaustilaisuus vietetään vain läheisten ja kutsuttujen läsnä ollessa. Omaiset ovat hyväksyneet toimittajia kirkkoon seuraamaan siunaustilaisuutta. Myös MTV Uutiset osallistuu tilaisuuteen.

Elokuun 10. päivä menehtynyt Loiri ei saa valtiollisia hautajaisia, mutta opetus- ja kulttuuriministeriön on kerrottu osallistuvan hautajaiskuluihin.

Katso myös: Näin Loirin näyttelijäkollegat Esko Roine ja Heikki Kinnunen muistelevat liikuttuneina uriensa alkua taiteilijalegendan kanssa

Loirin näyttelijäkollegat Esko Roine ja Heikki Kinnunen muistelevat liikuttuneina uriensa yhteistä alkua taiteilijalegendan kanssa 1:19
Näyttelijät Esko Roine ja Heikki Kinnunen saapuivat yhdessä Vesa-Matti Loirin siunaistilaisuuteen: "Aina tapahtui jotain, kun Vesku oli paikalla"

Siunaustilaisuuteen saapunut Lenita Airisto MTV Uutiset Liven haastattelussa:

Näin Lenita Airisto muistelee Vesa-Matti Loiria 3:46
Lenita Airisto muisteli Vesa-Matti Loiria värikkäin sanakääntein

Lue myös:

    Uusimmat