Jalkapallon MM-kisanäyttämönä Los Angelesissa toimivan SoFi Stadiumin ravintolatyöntekijät uhkaavat mennä lakkoon vain päiviä ennen turnauksen alkua.
Lue myös: Lehti: Kylian Mbappe sai kuulla maajoukkueessa suoraa puhetta toiminnastaan
Lue myös: Jalkapallon MM-kisat alkavat – pelit tulevat suomalaisille erikoiseen aikaan
Muun muassa ruotsalaislehti Expressen kertoo, että kaikki stadionin ravintoloissa asiakkaita palvelevat 2 000 työntekijää uhkaavat lakolla, kun heitä edustavan ammattiliiton ja stadionin ravintolapalveluista vastaavan yhtiön väliset neuvottelut työsopimuksesta ovat jumiutuneet.
Neuvotteluiden on määrä jatkua tänään.
LA Timesin mukaan suuri enemmistö liiton jäsenistä on äänestänyt lakon puolesta. Lehden mukaan työntekijät vaativat yli 30 dollarin tuntipalkkaa ja työsuhteensa turvaamista. Liiton jäsenet ovat työskennelleet ilman sopimusta jo vuoden ajan.
Lakkoaikeillaan ravintolatyöntekijät myös protestoivat arkaluonteisten yksityisten tietojen keräämistä vastaan. Kansainvälinen jalkapalloliitto (Fifa) vaatii työntekijöille myönnettävien akkreditointien vastineeksi tietoja muun muassa kansalaisuudesta ja kotiosoitteesta.
Työntekijät vaativat myös oikeutta poistua työpaikaltaan, mikäli liittovaltion maahanmuuttopoliisi ICE saapuu stadionille.

