Paalupaikalta startanneen Tuukka Taposen mahdollisuudet uran ensimmäiseen voittoon Formula 3 -sarjassa kariutuivat ensimmäisen kierroksen kolarointiin.
Suomalaiskuski tuli Unkarin kisassa maaliin kuudentena. Voittoon ajoi Trident-tallin Freddie Slater, jolle ykköstila oli uran ensimmäinen. Hän nousi samalla F3-sarjan kärkipaikalle.
Taponen piti lähdössä pintansa Slateria vastaan. Avauskierroksen lopussa Slaterin pyrki uudelleen ohi, ja kaksikko osui toisiinsa. Slater menetti etusiivestään vain päätylevyn, mutta Taponen joutui tulemaan varikolle rengasrikon takia.
Kisan tuomaristo otti tapauksen tutkintaan, mutta ei jakanut kahden auton välisestä kolaroinnista rangaistuksia.
Taponen putosi varikkokäyntinsä takia kisan kuudenneksi eikä onnistunut kisan lopun yrityksistä huolimatta parantamaan sijoitustaan. Myös uudet turva-autotilanteet sotkivat Taposen suunnitelmia.
Kisan lopussa Theophile Nael pakotti ohitusta yrittäneen Taposen leveäksi. Tuomaristo tutkii myös tämän tilanteen.
Lauantain sprinttikisassa Taponen sijoittui niin ikään kuudenneksi.

