Lakko uhkaa Saksan lentoliikennettä – matkustamohenkilökunta vaatii 15 prosentin palkankorotusta

Lufthansan matkustamohenkilökunnan ammattiliitto UFO on ilmoittanut uudesta kaksipäiväisestä lakosta Saksan kahdella suurimmalla lentokentällä Frankfurtissa ja Münchenissa.

Lakko järjestetään tiistaina ja keskiviikkona 12.13.3. Se vaikuttaa noin 100 000:een lentoyhtiön matkustajaan. Asiasta kertoo esimerkiksi BBC

Matkustamohenkilökunnan ammattiliitto UFO vaatii lakoilla 15 prosentin palkankorotusta ja 3000 euron kompensaatiota inflaation vuoksi kaikille 18 000 jäsenelleen sekä Lufthansan tytäryhtiön Citylinen 1000:lle jäsenelle. Ammattiliiton mukaan 96 prosenttia sen jäsenistä kannattaa lakkoa. 

BBC:n mukaan lakon taustalla on Lufthansan hyvä tulos. Lufthansa kertoi torstaina tuplanneensa viime vuonna liikevoittonsa edelliseen vuoteen verrattuna. 

Matkustamohenkilökunnan pitäisi hyötyä tästä menestyksestä, sanoo ammattiliitto UFO:n hallituksen puheenjohtaja Joachim Vazquez Buerger BBC:n mukaan. 

Samalla hän pahoitteli lakosta matkailijoille aiheutuvaa haittaa. 

Lakko-ase kurittaa Lufthansaa jo toistamiseen viikon sisään

Verdi-ammattiliittoon kuuluva Lufthansa maapalveluhenkilökunta lakkoili 7.–8.3. torstaina ja perjantaina. Maapalveluhenkilökunnan lakko vaikutti noin 200 000 matkustajaan. Verdin 25 000 maapalveluhenkilökuntaan kuuluvaa jäsentä vaati 12,5 prosentin tai vähintään 500 euron kuukausittaista palkankorotusta sekä inflaatiobonusta. 

Lufthansa lupasi 10 prosentin palkankorotukset, mutta Verdin mukaan tämä ei ole riittävästi, sillä maapalveluhenkilön kunnan palkat ovat lähellä minimipalkkatasoa huolimatta lentoyhtiön voitoista. 

Lue myös:

    Uusimmat