Sadat britit ovat sairastuneet vatsatauteihin lomailtuaan Kap Verdellä viime vuosina.
Yli 1 700 ihmistä on ryhtynyt oikeustoimiin matkatoimisto Tuita vastaan sairastuttuaan lomamatkalla Kap Verdellä, kertoo BBC.
Sairastuneita edustavan asianajotoimiston mukaan ainakin kahdeksan brittiä on kuollut lomailtuaan länsiafrikkalaisella saarivaltiolla Kap Verdellä viime vuosina.
Helmikuussa Ison-Britannian terveysviranomaiset varoittivat brittejä matkustamasta Länsi-Afrikan saaristoon vatsataudeista saatujen raporttien jälkeen.
Sairastuneiden vahingonkorvausvaateita ajava asianajotoimisto kertoo saaneensa yhteydenottoja myös ihmisiltä, jotka ovat sairastuneet Kap Verdellä äskettäin, vain kaksi viikkoa sitten.
Tui tutkii väitteitä
Matkatoimisto Tui kertoo perehtyvänsä asiakkaiden vaatimuksiin ja sanoo olevansa "syvästi surullinen traagisista menetyksistä". Toimiston mukaan asiakkaiden terveys ja turvallisuus ovat etusijalla.
Sairastuneiden asianajajan mukaan asia pyritään ensin ratkaisemaan sovinnossa Tuin kanssa, mutta jos se ei tuota tulosta, aikovat he viedä tapauksen oikeuteen. Asianajaja sanoo odottavansa oikeuden määräävän asiakkaille miljoonien puntien korvauksen, jos asia menee oikeuteen asti.
Kap Verdella matkustaneet britit ovat sairastuneet muun muassa salmonellaan ja shigelloosiin, jotka aiheuttavat ripulia ja kuumetta.
Lakimiehet sanovat keränneensä todisteita ongelmista joissakin maan hotelleissa. BBC:n näkemissä videoissa näkyy buffeteja, joissa on ruokaa, jota ei ole kunnolla kypsennetty ja buffet on kärpästen ympäröimä.


