Leevi K. Laitinen pyristeli uskonnollisesta lahkosta apumieheksi, apumiehestä yhden kuorma-auton yrittäjäksi ja yhden kuorma-auton yrittäjästä maailmanlaajuisia kuljetuksia hoitavaksi liikemieheksi. Yritys, Varova, ei ole lama-aikanakaan irtisanonut tai lomauttanut henkilöstöä vaan ohjannut työntekijöitä auttamaan vanhuksia ja lapsia. Silti se on pysynyt voitollisena. Miten?
"Tässä on nuori poika, joka karkasi kaksi viikkoa sitten kartanolaisista. Hänen pitäisi päästä uuden elämän alkuun ja saada tuloja."
Suunnilleen näillä sanoilla Leevi K. Laitisen tuttava esitteli hänet SOK:laiselle henkilöstöpäällikölle vuonna 1949. 18-vuotias Laitinen oli viettänyt 14 vuotta kartanolaisen uskonlahkon vankina.
– Jo seuraavana päivänä minulle järjestyi Myllärin apulaisen paikka Nokian SOK:lta. Sain asunnon, menin sotaväkeen ja sieltä päästyäni tullilaitokseen, Laitinen kertoo.
Pikkuhiljaa Laitinen siirtyi parempipalkkaisiin huolintaliikkeisiin ja alkoi käydä kirjanpidon iltakursseja.
– Olin onneksi saanut kansakoulun suoritettua loppuun kohtalaisella päättötodistuksella. Lahkon johtajan Alma Kartanon alkuperäinen tarkoitushan oli ollut, etteivät lapset oppisi kuin lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan. Pari kartanolaisten luona asunutta ihmistä elikin koko elämänsä ilman kansakoulua.
Osti yrityksen omiin ja perheen nimiin
1950-luvun puolivälissä Laitisen tuttu pyysi häntä Varova Oy -nimiseen yritykseen siksi aikaa, kun lähti itse vuodeksi merille.
Omaa huolinta- ja kuljetusalan yritystä jo suunnitellut ja muutamia asiakkaitakin hankkinut Laitinen suostui pestiin sillä ehdolla, että saisi hoitaa Varovan lisäksi omia asiakkaitaan.
– Koska tuttavani ei vuoden päästä palannutkaan takaisin Varovaan, minun työsuhteeni muutettiin jatkuvaksi. Ja kun insinööritoimisto Aseko Oy sekä Varova 1960-luvun alussa myytiin kolmen osakkaan jäädessä eläkkeelle, ostin sen omiin, vaimoni ja poikieni nimiin – yritys oli tuolloin vielä niin pieni, että minulla oli siihen varaa, Laitinen kertoo.
Tarinan lopun monet tuntevatkin. Laitinen luotsasi Varovasta kansainvälisesti menestyneen yrityksen, jonka palveluihin kuuluvat maantiekuljetukset Euroopassa, merikuljetukset kaikkiin maanosiin, lentorahti sekä huolinta.
– Jätin toimitusjohtajan tehtävät pojalleni Pekalle jo vuonna 1999. Hän on hoitanut pestiä menestyksekkäästi.
Potkujen sijaan ylimääräistä lomarahaa
Laitinen pitää oman yrityksen perustamista ja johtamista uransa isoimpana haasteena.
– Kun ostin Varovan ja siirryin omiin tiloihin, minulla oli yksi autonkuljettaja, yksi sihteeri ja yksi kuorma-auto. Olen todella onnellinen, etten pahoista päivistä huolimatta koskaan antanut periksi. Luotin siihen, että kun kamppailee eteenpäin, vaikeudet voittaa.
Nyt Varovassa on 160 työntekijää.
– Henkilökunnan vaihtuvuus on ollut hyvin vähäistä. Monet nyt jo eläkkeelle jääneet varovalaiset tekivät siellä 30 vuoden uran.
– Viime pikkujouluissa parikymmentä ihmistä tuli vielä erikseen kiittelemään, kuinka ihanaa Varovassa on olla töissä. Edes lama-aikana ei ole jaettu lomautuksia, saati potkuja. Päinvastoin, henkilökunta sai viime jouluna ylimääräistä lomarahaa, Laitinen kertoo.
Työntekijät hoitamaan vanhuksia
Eikö Varovasta todella ole irtisanottu ketään lama-aikana?
– Ei. Kun työntekijöillä edellisen lama-aallon aikaan oli vähän tekemistä, he saivat idean mennä Kustaankartanon vanhainkotiin taluttamaan vanhuksia. Noin viisikymmentä varovalaista kävi Kustaankartanossa pikakurssituksen vanhusten ulkoiluttamisesta. Sen jälkeen kymmenkunta ihmistä vietti aina kerran viikossa yhden kokonaisen päivän vanhuksia hoivaten – ja Varova maksoi palkan. Näin me pääsimme hiljaisen lamakauden yli, Laitinen kertoo.
Mutta eikö tämä vaikuttanut yrityksen voittoon, joka kuitenkin on kaiken liiketoiminnan takana?
– Tietysti tulos pieneni, mutta ei pakkasen puolelle. Tämä on mahdollista, kun henkilökunta tekee töitä silmä tarkkana ja rakentaa asiakkaisiin pitkäjännitteisiä ja luottamuksellisia suhteita.
– Sitä paitsi, vaikka liiketoiminta vilkastui, muutamat työntekijät kokivat vanhusten hoivaamisen niin antoisaksi, että he jatkoivat Kustaankartanossa käymistä vapaapäivisin ja lauantaisin täysin oma-aloitteisesti, Laitinen sanoo.
Varastoi ja kuljetti lastensairaalan tavaroita
Varovassa on tehty muulloinkin muuta kuin pelkkää bisnestä.
– Sain parikymmentä vuotta sitten tietää, että Tallinnan lastensairaala oli täysin kaaoksessa. Venäjältä tuodut tarvikkeet olivat loppuneet eikä Virossa ollut myymälää, josta niitä olisi voinut ostaa lisää. Sairaalalla ei ollut edes omaa keittiötä – lasten ruoaksi tuotiin suurella saavilla sianpäistä tehtyä keittoa. Minkäänlaisia ruokavaliosuosituksia ei voitu ottaa huomioon.
Yrityksen johtajana Laitinen aloitti yhteistyön Lionsklubin kanssa.
– Varovalla oli Kaivopuistossa tarpeettomaksi jäänyt varastotila. Sinne alettiin kerätä kaikkea lastensairaalan tarvitsemaa tavaraa. Talkooporukka haki eri keittiöistä kattiloita, kauhoja ja lahjoituksena saadun suuren kiertoilmauunin.
– Kun varastoon oli saatu riittävästi tavaraa, ne lastattiin Varovan kuorma-autoon. Avustuskuljetus ajoi laivaan ja sieltä suoraan sairaalan ovelle. Mikään kerätyistä tavaroista ei joutunut ulkopuolisten haltuun.
Eikä panostaminen hyväntekeväisyyteen näytä vaikuttaneen yrityksen voittoon.
– Nytkin Varovan omavaraisuusaste on yli 50 prosenttia. Neljään vuoteen ei ole tarvittu minkäänlaista vierasta pääomaa, Laitinen sanoo.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuvat: Leevi K. Laitinen, Lehtikuva, Colourbox
Sisarukset pakenivat uskonlahkosta yön pimeydessä – "En unohda sitä jännitystä ikinä"