Pako ankaran uskonlahkon luota 14 vuoden jälkeen oli täynnä riskejä. Leevi K. Laitinen onnistui siinä.
Leevi K. Laitisen vanhemmat lähettivät hänet asumaan kartanolaisten uskonlahkolaisten luokse Akulan taloon nelivuotiaana. Kun Leevi täytti 18, hän päätti karata. Muutamaa vuotta vanhempi Saara-sisko oli yrittänyt pakoon jo kahdesti, mutta joutunut molemmilla kerroilla tuoduksi takaisin.
– Kun olimme syyskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1949 poimimassa puolukoita, teimme yhdessä päätöksen, että tänä iltana me lähdemme, Leevi kertoo.
– Sanoin, että nyt tämä hoidetaan niin, ettei meitä löydetä ja tuoda takaisin. Meidän on pysyttävä piilossa tarpeeksi kauan.
Hyppäsivät ulos ikkunasta
Kun sisarukset palasivat puolukkametsältä, Leevi pakkasi lähinnä vaatteista koostuvan vähäisen omaisuutensa vaneriseen matkalaukkuun.
– Kävin syysillan hämärässä piilottamassa laukun marjapensaiden väliin. Lisäksi päästin ilmaa pois kaikista pyöristä, etteivät muut pystyisi lähtemään takaa-ajoon. Pumputkin piilotin niin, ettei niitä pienellä etsimisellä löytäisi.
Kun iltarukous oli pidetty, Leevi ja Saara menivät omiin huoneisiinsa ja odottivat tunnin.
– Kun arvelimme, että kaikki jo nukkuivat sikeästi, hiivimme eteiseen. Ulko-ovi narisi niin paljon, ettei sitä voinut avata yöllä hiljaa. Niinpä hyppäsimme eteisen ikkunasta ulos. Polkupyörämme odottivat jo valmiina paikoillaan.
– En unohda sitä jännitystä ikinä: pääsemmekö ulos niin hiljaa, etteivät muut herää ja ryntää perään?
Juna tuli juuri asemalle
Multian talolta oli vajaan 20 kilometrin matka Keuruun asemalle. Suunnitelmana oli matkustaa junalla Haapamäelle ja Poriin. Aikatauluista Leevi ja sisko eivät tienneet mitään.
– Meillä kävi kuitenkin niin hyvä tuuri, että juna oli juuri tulossa. Ehdimme nipin napin ostaa matkaliput – polkupyörillekään ei ehditty kirjoittaa tavanomaisia rahtikirjoja, joten ne vain heitettiin konduktöörin vaunuun.
Kun kaksikko nousi junaan, Leevi huokaisi helpotuksesta. Kukaan ei ollut tullut perään tai saanut heitä kiinni.
– Haapamäen kautta päätimme matkustaa, koska se oli siihen aikaan hyvin vilkas risteysasema: kartanolaisten olisi turha kysellä, mihin lippuja sieltä eteenpäin oli ostettu.
Etsinnät tuloksettomia
Aamulla Leevi ja Saara olivat jo Porissa. Siellä he suuntasivat osoitteeseen, jonka päivää aikaisemmin karannut ystävä oli heille antanut. Tuossa osoitteessa asui kyseisen kaverin serkku.
– Ovenpielen kyltissä luki: mustalaisilta ja kartanolaisilta pääsy kielletty. Siitä tiesimme, että olimme vihdoin turvallisessa paikassa.
– Vuosien päästä meidän jälkeemme Akulasta lähtenyt nainen kertoi, että ihmiset olivat aamulla herättyään ja katoamisemme huomattuaan kauhistuneet – "nyt on piru vienyt kaksi". Meitä yritettiin etsiä, mutta tuloksetta.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuvat: Leevi K. Laitinen, Colourbox.com