Kartanolaiseksi vanhempiensa kääntymisen kautta joutunut Leevi K. Laitinen eli lahkolaisena ankaraa ja suljettua elämää. Kaikki vallaton laitettiin kuriin luonnonkiharoita myöten. Odotettua maailmanloppua siirrettiin kerta toisensa jälkeen.
Leevi K. Laitinen syntyi vuonna 1931 Kangasniemellä. Sattumalta eräs paikkakuntalainen nainen tutustui samoihin aikoihin Alma Kartanoon, joka oli Suomessa 1920–1950-luvuilla vaikuttaneen kartanolaisuus-nimisen uskonlahkon perustaja.
– Hieman syntymäni jälkeen tämä kangasniemeläinen nainen aivopesi vanhempani mukaan lahkoon. Ollessani neljän vanha äitini oli jo valmis luovuttamaan minut kokonaan Alma Kartanon haltuun, Laitinen kertoo.
Laitinen kuvailee kartanolaisuutta fanaattiseksi uskonlahkoksi, jossa pyrittiin eristäytymään muusta maailmasta ja muista uskontokunnista.
– Pukeutumiseen, syömiseen ja ylipäänsä elämiseen oli omat pelisäännöt.
Paljas pinta ei saanut näkyä
Kartanolaisen naisen hameen piti ulottua polven alapuolelle ja kauluksen olla hyvin umpinainen.
– Rintaliivien tuli olla tiukat, jotta koholla olevat rintojen muodot eivät olisi ärsyttäneet miesten himoja. Kesäisin vähän lyhythihaisemmat hameet olivat sallittuja, mutta muuten paljasta pintaa ei saanut näkyä, Laitinen sanoo.
Naisten piti pitää hiukset pitkinä.
– Nuorilla tytöillä ne olivat kahdella letillä, rippikoulun käyneillä pään takana nutturalla. Luonnonkiharat täytyi vetää niin tiukasti päätä myöten, etteivät kiharat näkyneet. Meikit eivät tulleet kysymykseenkään, Laitinen sanoo.
