Vuonna 2014 Taneli Roininen lähti toteuttamaan unelmaansa maailman korkeimpien vuoristojen pyöräilystä, kun se oli vielä mahdollista.
Kirkkonummen Veikkolassa asuva diplomi-insinööri Taneli Roininen, 31, kärsii synnynnäisestä sydänviasta. Lähestyvä sydänleikkaus antoi kipinän toteuttaa jotain sellaista, mitä hän ei operaation jälkeen pystyisi tekemään.
Leikkauksen jälkeinen loppuelämän kestävä lääkitys estää vierailut ohueen ilmanalaan.
– Sydänleikkauksen jälkeen ei saa mennä korkeaan vuoristoon. Rakastuin vuoristomaisemiin 10 vuotta sitten Nepalissa. Mietin, että mennään nyt sitten, kun vielä pystyy, Roininen kertoo.
Seikkailunhalu oli suuri
Lähestyvä sydänleikkaus toimi kannustimena reissuun lähtemisessä, mutta myös seikkailunhalu oli suuri.
Roininen halusi nähdä koskematonta luontoa ja etsiä ennen ajamattomia reittejä maailman vuoristoissa.
Eri vaihtoehtoja pohdittuaan hän päätyi retkipyöräilyyn, sillä siinä yhdistyivät liikkuminen luonnossa ja rakkaus polkupyöräilyyn.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Pyörällä Indonesiaan ja purjehtien kotiin
Alkuperäisenä suunnitelmana oli pyöräillä Indonesian Balille ja purjehtia takaisin Suomeen. Roininen tajusi kuitenkin pian, että purjehdukseen kuluisi sama aika kuin pyöräilyyn. Purjehdukseen käytetyn ajan hän voisi siis pyöräillä vaikka toisella mantereella.
Roininen kulki Indonesiaan yhteensä 32 maan kautta ja kilometrejä tuli 32 000. Aikaa Suomesta Balille pyöräilyyn kului noin kaksi vuotta.
– Puhtaasti pyöräilyyn saattoi mennä viidestä yhdeksään tuntia päivässä. Leiristä leiriin meni siten jopa 12 tuntia, eli tulihan sitä tehtyä aika pitkiäkin päiviä.
Lue myös: Tutkimusmatkailija Degerman vietti kuusi viikkoa Etelämantereella: "Kylmissä olosuhteissa juon rypsiöljyä energian saamiseksi"
Polvikipuja ilmeni pyöräreissun alkuvaiheilla, mutta muutoin keho tottui hyvin. Kunto kasvoi kuukausi kuukaudelta eikä sydänvika haitannut etenemistä.
– Onneksi pyöräretkeily ei ole kilpailu, vaan voi mennä joustavasti omaa vauhtiaan ja omalla tyylillään. Siksi olen tavannut maailmalla paljon eläkeikäisiäkin pyöräretkeilijöitä.
Sydänlääkäri näytti vihreää valoa
Joulukuussa 2016 koitti säännöllisen sydäntarkastuksen aika Suomessa. Tarkastuksen positiivisena tuloksena lääkäri ilmoitti, ettei pidemmälle ulkomaanreissulle ollut sydämen puolesta estettä.
Seuraava suunnitelma lennätti seikkailunhaluisen pyöräilijän Suomesta Argentiinan Ushuaiaan, aivan Etelä-Amerikan kärkeen.
Tavoitteena oli polkea Andeja pitkin läpi koko Etelä-Amerikan Argentiinasta Kolumbiaan eli noin 12 000 kilometriä.
Juttu jatkuu kuvien jälkeen.
Varusteet vähenivät matkan edetessä
Matkan päällä Roininen huomasi selviävänsä hyvinkin vähillä varusteilla.
– Annoin turhat varusteet pois. Kaikki retkivarusteet olivat kevyitä ja veivät vain vähän tilaa pyörän laukuissa.
– Pystyin matkustamaan kevyesti ja silti kantamaan useiden viikkojen ruoat. Samat vaatteet olivat päällä vuodenajasta riippumatta, mutta pitkällä retkellä se oli käytännöllistä, Roininen kertoo.
Tavoitteena oli ajaa mahdollisimman paljon hiekkateitä ja polkuja pitkin. Roininen oli kuullut, että Etelä-Amerikassa luonto on kaunista ja vuoristoisssa maisemat näyttäviä.
– Etsin satelliittikuvista teitä, joita en kartoista nähnyt. Syrjässä luonto oli kauniimpaa, se ei ollut turmeltua. Lisäksi leiriytyminen oli paljon helpompaa ja ihmisetkin usein ystävällisempiä.
Fyysisesti ja psyykkisesti koetuksella
Atacaman vuoristoaavikolla Keski-Andeilla Pohjois-Chilen ja Pohjois-Argentiinan rajoilla Roininen kertoo joutuneensa pulaan.
Ruokaa hänellä riitti, mutta juomaveden tilanne kävi heikoksi maailman kuivimmalla aavikolla.
Kylmyydestä ja ohuesta ilmasta kärsivä pyöräilijä suunnisti satelliittikuvista löytämiensä vesilähteiden ja paikallisilta ihmisiltä saamiensa vinkkien perusteella makean veden lähteeltä toiselle.
– Ajoin reittiä, jossa ei ollut 800 kilometrin matkalla muuta kuin yksi talo ja raja-asema. Reitti kävi useasti 5 000 metrissä ja kulkureitit olivat pehmeitä.
Roininen kertoo myös joutuneensa työntämään pyöräänsä matkan aikana.
– Juomaveteni oli päässyt loppumaan, sillä olin saanut väärää tietoa kahdesta eri vesilähteestä; ne lähteet olivatkin suolaisia. Toiselle suolavesilähteelle päästyäni olin ollut ilman makeaa vettä jo yli vuorokauden.
Roininen mietti, että kolmen vuorokauden jälkeen ihminen voi kuolla. Usko meinasi loppua.
– Kyllä pelotti. Mietin, mitä huominen voi tuoda tullessaan.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Suolavedestä juomakelpoista
Kokeneena eräihmisenä Roininen osasi kuitenkin osittain varautua juomaveden puutteeseen.
– Minulla olisi ollut yksi keino taskussa tätä varten: Kuoppa suolalähteen viereen ja kuoppaan suolavettä. Sitten kuopan päälle muovi ja muovin päälle kivi niin, että siihen muodostuu kartio. Pohjalle tulee laittaa kuppi tai kattila. Kun aurinko lämmittää suolavettä muuttaen sitä vesihöyryksi, niin vesihöyry tiivistyy muovin pintaan ja puhdasta vettä tippuu kattilaan.
Roinisen mukaan tämä on perinteinen keino pysyä hengissä.
– Ihmiset niillä seuduilla osaavat tämän taidon. Onneksi tätä ei tarvinnut kuitenkaan käyttää. Ensimmäinen viikkoon näkemäni ajoneuvo sattui ohittamaan leirini aamulla ja sain heiltä juomavettä. Sain myös luotettavaa tietoa seuraavan makean veden lähteen sijainnista.
Vaikka vuoristoaavikon vaarat olivat tiedossa, oli Roininen silti kiinnostunut kulkemaan vuoristossa.
– Keski-Andeilla on osittain tutkimattomia alueita ja maisemat ovat suomalaiselle eksoottisia. Tulivuoret ja mustat jäähtyneet laavavirrat ovat kuin kuusta. Ei sellaisia maisemia ole missään muualla maailmassa.
Ihmiset ovat ystävällisiä pyörämatkaajille
Chilessä Roininen sattui kaatumaan kaupungin liikennevaloissa esitellessään pyöräilytaitojaan muille kanssapyöräilijöille. Kulunut lukkopoljin ei avautunut ja pyörä vei Roinisen ohjaustangon yli.
Hän löi kasvonsa asfalttiin. Vierestä ajanut bussi pysähtyi ja vaikka se oli täynnä matkustajia, niin se noukki Roinisen kyytiin ja vei hänet suorinta tietä paikalliseen sairaalaan.
– Kokemukseni mukaan ihmiset ovat todella ystävällisiä mantereesta, kulttuurista ja uskonnosta riippumatta. Maailma ei ole niin paha paikka kuin mitä luulisi.
Roinisen auennut silmäkulma hoidettiin sairaalassa, vieläpä ilmaiseksi. Sairaalalta Roininen sai ilmaisen taksikyydin takaisin tapaturmapaikalle, jossa hänen kanssapyöräilijänsä olivat odottaneet tunnollisesti puolentoista tunnin ajan.
– Sinä aikana he olivat tutustuneet paikalliseen mieheen, joka halusi tarjota meille yöpaikan. Teimme illallista ja yövyimme hänen luonaan. Eli vaikka sattui pahasti, niin positiiviseksi kokemukseksi sekin kääntyi, Roininen kertoo.
Karttoi turistikeskittymiä
Reissun edetessä Roininen huomasi kiertävänsä kaukaa turistikohteet ja suuret väkijoukot.
– Skippasin tunnettujakin kohteita. Huomasin, että koen isoimmat elämykset aina kohteiden välissä ja usein yksin syrjäseuduilla kauniissa luonnossa. Matkasta tuli määränpää.
Joustavuus ja päivittäisten suunnitelmien puute oli palkitsevaa.
– Tuollaista et pääse kokemaan, jos suunnittelet kaiken etukäteen ja lennät tai ajat bussilla paikasta toiseen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Matkustaminen pyörällä on edullista
Reissubudjetti oli mietitty tarkkaan ennen lähtöä. Päiväbudjetti oli pieni, mutta se riittäisi askeettiseen elämään.
– Ruokaan meni noin kymppi päivässä. Kun nukkui teltassa, niin kustannuksia majoituksen suhteen ei ollut, ja kun liikkui pyörällä, niin liikkumisestakaan ei tarvinnut maksaa.
Usein budjetti oli riittävä, mutta välillä pihistely oli rankkaa. Teltassa nukkuminen olikin usein ainoa vaihtoehto.
Seuraavalle reissulle Roininen on päättänyt lähteä hieman suuremmalla budjetilla.
– Joustamattomuus puuttui, mutta se oli oma valintani. Ulkona nukkuminen vähensi myös ihmiskontaktien määrää, sillä illat olin melkein aina yksin. Ensimmäiseen vuoteen ei reitilläni ollut muita retkipyöräilijöitäkään.
Lue myös: Suomalaisperhe myi kaiken omaisuutensa – purjehtii maailman ympäri kuudessa vuodessa
Telttamajoituksestaan hän ei kuitenkaan valita.
– Vaikka nukuin miljoonan tähden hotellissa joka yö, päivätasolla selvisin siitä kymmenellä eurolla, Roininen naurahtaa.
Budjetti kävi vähiin
Roinisen rahat loppuivat kesällä 2018 Etelä-Amerikassa. Hän laittoi keräyksen pystyyn nettisivuilleen ja sai rahaa myös joukkorahoituskampanjan kautta.
– Olin matkustanut jo useita kuukausia luottokortilla, ja se vaivasi minua. Joukkorahoitus oli viimeinen oljenkorsi, jolla voisin jatkaa matkaa.
Hän alkoi saada lahjoituksia säännöllisesti.
– Se kosketti minua. Joukkorahoituksen avulla sain hankittua ruokarahat viimeiseksi puoleksi vuodeksi, ostettua kotiinpaluulennon ja maksettua luottokorttilaskun. Lahjoituksia tuli ympäri maailmaa, ei ainoastaan Suomesta. En voisi olla kiitollisempi.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Kotiinpaluu tuntui hyvältä
Roininen palasi takaisin Suomeen sydäntarkastuksen takia joulukuun puolivälissä. Vaikka koti-ikävä ei vaivannut ensimmäiseen kolmeen vuoteen, tuntui kotiinpaluu todella hyvältä.
– Reissun aikana pidin perheeseeni ja ystäviini yhteyttä aina, kun internet-yhteyksien puolesta siihen oli mahdollisuus. Se on kuitenkin helppoa nykyään. Viimeisen vuoden aikana aloin kaivata kavereita, perhettä ja yleensäkin Suomea.
Roininen oli varautunut hätälähettimellä, jolla hän jakoi sijaintitietonsa läheisilleen ja hänen reissuaan seuraaville ihmisille satelliittiyhteyden kautta. Hätälähetin on yksisuuntaiseen viestintään tarkoitettu laite, jolla saa tarvittaessa kutsuttua myös apua.
– Instagram-tililläni oli linkki, mitä klikkaamalla ihmiset näkivät viimeisen leiripaikkani sijainnin. Näin he tiesivät, että olen kunnossa.
Yksin oleminen oli Roinisen mukaan usein osa haastetta ja se tuntui tarkoituksenmukaiselta. Välillä saattoi mennä viikkokin niin, ettei hän nähnyt yhtään ihmistä.
– Yksinäisyys valtasi, kun seuraavasta ihmiskontaktista ei ollut tietoa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Juuret Suomessa
Nyt viimeisellä lääkärikäynnillään Suomessa Roininen sai tiedon, että sydänleikkaus on tulossa kesän jälkeen.
– Reissu toteutui aikataulullisesti täydellisesti, sillä sain pyöräiltyä korkeat vuoret loppuun, Roininen sanoo tyytyväisenä.
Vaikka sydämen osalta olisi tullutkin lupa matkan jatkamiseen, niin Roininen oli jo päättänyt, ettei reissu jatku Kolumbiaa pidemmälle.
– Andien pyöräilyn jälkeen tuntui, että olin saavuttanut sitä, mitä olin lähtenyt tavoittelemaan.
Myös Andien jäätiköiden näkeminen herätti palon takaisin työelämään.
– Kun näin ilmastonmuutoksen seuraukset konkreettisesti, niin sisäinen liekki leimahti – täytyy päästä tekemään asialle jotain. Kaksi vuotta ja 12 000 kilometriä pyöräilyä Etelä-Amerikassa sai hetkeksi riittää.
Roininen haluaa asettua Suomeen leikkauksen jälkeenkin.
– Suomi on aika mahtava paikka. On todellakin lottovoitto syntyä tänne.