Kyselytutkimus: Suomalaisten mielestä koronarajoitukset eivät ole olleet tasapuolisia

Koronatilanne helpottaa - pääsevätkö korkeakoulut palaamaan takaisin kampuksille? 8:24
Koronatilanne helpottaa - pääsevätkö korkeakoulut palaamaan takaisin kampuksille?

Suomalaisten mielestä koronarajoitukset eivät ole kohdelleet elinkeinoelämän erilaisia toimijoita tasapuolisesti, selviää Sitran toukokuussa teettämästä kyselytutkimuksesta.

Vain 15 prosenttia 18–79-vuotiaista suomalaisista on sitä mieltä, että rajoitustoimet ovat kohdelleet tasapuolisesti elinkeinoelämää. Peräti 74 prosenttia on eri mieltä asiasta.

Vähiten rajoitustoimien tasapuolisuuteen elinkeinoelämää kohtaan uskovat kokoomuksen (7 prosenttia) ja perussuomalaisten kannattajat (6 prosenttia). Myös vihreiden kannattajien arvio (12 prosenttia) on keskimääräistä matalampi. 

Enemmän elinkeinoelämän tasapuoliseen kohteluun uskoivat SDP:n (34 prosenttia) ja keskustan (23 prosenttia) kannattajat.

Kaupunkien vaiva

Sitran Uudistumiskyky-teeman johtajana työskennellyt Antti Kivelä sanoo, että kyselyn tulokset kertovat ainakin siitä, että maaseudulla ja kaupungeissa voi Suomenkin kaltaisessa pienessä maassa olla erilaisia kokemuksia ja näkemyksiä yhteisestä kriisistä.

– Niin Suomessa kuin maailmalla korona on todennäköisesti muuttanut arkea enemmän kaupungeissa kuin harvemmin asutuilla alueilla. Tälläkin hetkellä iso osa suomalaisista viettää aikaansa kesämökillä, Kivelä sanoo.

– Voisiko yksi Suomen voimavara yhä arvaamattomammaksi käyvässä maailmassa olla, että ihmiset voivat vastedeskin halutessaan rakentaa arkeaan myös suurimpien kasvukeskusten ulkopuolella?, Kivelä jatkaa.

Uudellamaalla vain kahdeksan prosenttia arvioi rajoitustoimien olleen tasapuolisia elinkeinoelämälle, Etelä-Suomessa (19 prosenttia) sekä Pohjois- ja Itä-Suomessa (20 prosenttia) arviot ovat jonkin verran lievempiä.

Taloustilanne monilla ennallaan

Noin kolmannes (32 prosenttia) arvioi rajoitustoimien kohdelleen tasapuolisesti eri väestöryhmiä, Sitra kertoo. Eri mieltä asiasta on yli puolet (54 prosenttia) vastanneista. Asian arvioiminen on hankalaa 14 prosentille.

Korona-aika on vaikuttanut vastaajien omaan taloudelliseen tilanteeseen hieman enemmän huonontavasti (20 prosenttia) kuin parantavasti (12 prosenttia). Kaksi kolmesta arvioi taloudellisen tilanteensa säilyneen ennallaan.

Erot korona-ajan vaikutuksessa omaan talouteen ovat melko pieniä, kun asiaa tarkastellaan sukupuolen, ikäryhmien tai alueen perusteella. Kun asiaa arvioidaan vastaajien koulutuksen perusteella, niin korona-aika on arvioiden mukaan kohdellut kovemmin peruskoulutettuja kuin akateemistesti koulutettuja, Sitra kertoo.

Englanti poistamassa pitkään kestäneet ja kovat koronarajoitukset 1:54
Englanti poistamassa pitkään kestäneet ja kovat koronarajoitukset

Lue myös:

    Uusimmat