Jokaisen pitäisi varata itselleen käteistä siltä varalta, että kortti ei toimi.
Suomen Pankin suosituksen mukaan käteistä olisi hyvä olla jokaisella varalla 72 tunnin tarpeiksi.
– Kolme päivää pitäisi kyetä selviämään tavanomaisista ostoksista itsenäisesti. Ja mikä se summa sitten on, niin se löytyy siitä, että kuinka paljon normaalisti kolmen päivän aikana kulutetaan rahaa ostoksiin, johtava asiantuntija Kirsi Klepp Finanssialalta kertoo MTV Uutisille.
Klepp huomauttaa, että "paha päivä" jota varten varaudutaan, ei tarkoita vain sotaa tai maailmanlaajuista kriisiä vaan arkipäiväisiä häiriöitä.
– Sähköt voivat katketa, tietoliikenneyhteyksissä voi olla katkoksia, myrsky voi yllättää meidät kaikki, laitteet voivat vikaantua tai järjestelmissä voi olla yksinkertaisesti esimerkiksi päivitysvirhe.
Finanssialan tuoreen tutkimuksen perusteella suomalaiset ovat varautuneet poikkeusoloihin rahan suhteen hyvin.
– Valtaosalla suomalaisista kotivaraa löytyy, ja se on yleensä pienistä summista aina 500 euroon asti, Klepp sanoo.
Mitä nuorempi kuluttaja, sen todennäköisemmin ostokset maksetaan kännykällä
Mitä nuorempi kuluttaja on, sen todennäköisemmin hän käyttää kännykän lähimaksua kortin sijaan, kertoo Finanssialan tutkimus maksutavoista.
Suurin osa tutkimukseen vastanneista lähimaksua ostoksia maksaessa käyttävistä suosi fyysistä maksukorttia. Kuitenkin 15–24-vuotiaista 68 prosenttia kertoi hoitavansa lähimaksut älypuhelimella.
Finanssialan Norstatilla teettämä kysely tehtiin huhtikuun alkupuolella. Tutkimukseen hyväksyttiin liki 2 600 15–79-vuotiasta vastaajaa. Lisäksi haastateltiin 155 12–14-vuotiasta.
