Vanhemmista yli 70 prosenttia pitää tärkeänä, että ksylitolituotteita jaettaisiin myös kouluissa. Kerran karieksen saanut hammas on loppuiän viallinen.
Cloettan teettämän kyselytutkimuksen mukaan ksylitolin nauttiminen kouluruokailun jälkeen on kuitenkin vielä enemmän poikkeus kuin sääntö. Lasten ja nuorten suun terveyden kannalta koulujen ksylitolipastillien jakelua olisi syytä lisätä.
Ksylitolituotteiden käyttö ruokailun jälkeen katkaisee happohyökkäyksen ja vähentää hampaiden reikiintymisen riskiä. Terveellinen tapa olisi hyvä omaksua viimeistään kouluikäisenä – myös ylivoimainen enemmistä vanhemmista haluaa lapsiensa käyttävän ksylitolia päivittäin. Cloettan kyselytutkimuksen mukaan kuitenkin vain yhdessä neljästä alakoulusta ksylitolipastilleja jaetaan oppilaille päivittäin, yläkouluissa vastaava luku on enää alle yksi kymmenestä.
Lasten etu – yhteiskunnan säästö
Suun happamuus eli pH-arvo laskee ruokailun yhteydessä ja usein toistuvat happohyökkäykset lisäävät kariesriskiä. Ksylitolilla voidaan nostaa nopeasti suun pH jälleen turvalliselle tasolle.
– Ksylitolipastillien nauttiminen ruokailun jälkeen on hyvä tapa. Lisäksi tällainen päivittäinen tapa pitää hampaat “aina mielessä”. Lapsi tottuu siihen, että hampaista on pidettävä huolta säännöllisesti, muistuttaa Turun yliopiston hammaslääketieteen laitoksen emeritusprofessori Pentti Alanen.
Pentti Alasen mukaan hammassairaudet etenevät yleensä oireettomina pitkälle, jolloin ennaltaehkäisy ei enää onnistu. Lapsen suussa kerran karioitunut pysyvä hammas on lopullisesti viallinen ja kestää jatkossa huonommin - myös paikattuna.
– Hammashoidon kustannuksien korkeus on suoraan yhteydessä siihen, että olemme myöhässä. Ksylitolin käytöllä voidaan vähentää tätä myöhästymisongelmaa, Pentti Alanen sanoo.


