Kynttilät syttyivät Koskelassa surmatun 16-vuotiaan muistoksi – "Herättänyt ihmisissä paljon voimattomuutta, surua ja järkytystä"

Joulukuun alussa Helsingin Koskelassa tapahtunut 16-vuotiaan pojan raaka surma järkytti etenkin lähialueen asukkaita.

Poliisin esitutkinnassa saatujen tietojen mukaan 16-vuotiaaseen uhriin oli kohdistettu pitkäaikaista ja voimakasta väkivaltaa, jossa on ollut kiusaamiseen liittyvä nöyryyttävä luonne. Murhasta epäiltynä on kolme 16-vuotiasta poikaa.

Oulunkylän seurakuntapastori Johanna Elo kertoo, että ihmiset ovat kaivanneet yhteen tulemista järkyttävän tapauksen jälkeen.

– Tämä tilanne on herättänyt ihmisissä paljon voimattomuutta, surua ja järkytystä. On ollut tarve jollain tavalla tulla yhteen ja käsitellä niitä tunteita, Elo kertoo.

Seurakunta vastasi kysyntään ja järjesti maanantaina kynttilähetken Meurmanin puistossa Helsingin Käpylässä. Siellä ihmiset ovat voineet sytyttää kynttilän kuolleen pojan muistoksi.

Surmapaikalla vilkasta

Kynttilöitä on syttynyt runsaasti myös Koskelan sairaala-alueella paikassa, josta kuollut nuori löydettiin. Etenkin ensimmäisen viikon aikana tapauksen julki tulon jälkeen liike alueella oli todella vilkasta.

Monet nuoret ovat käyneet paikan päällä. Seurakunnan työntekijät ovat liikkuneet surmapaikan lähistöllä tarjoamassa apua sitä tarvitseville.

– Olemme olleet saatavilla, että ihmiset ovat voineet tulla juttelemaan kanssamme. Ajattelen, että meidän läsnäolomme voi tuoda turvaa ja lohtua, että joku on lähellä, Elo sanoo.

Keskusteluapua on ollut tarjolla myös puhelin- ja Whatsapp-päivystyksien kautta.

Koskettaa kaikenikäisiä

Apua ovat kaivanneet monen ikäiset. Tapaus on koskettanut paitsi nuoria myös vanhempia, joilla on samanikäisiä lapsia.

– Se koskettaa tätä aluetta todella laajasti. Ihmiset ovat halunneet käydä jonkun kanssa läpi niitä tunteita, joita tämä herättää, seurakuntapastori Elo sanoo.

Koronarajoitukset vaikuttavat seurakunnankin työhön. Kokoontumisia ei voi järjestää tiukkojen rajoitusten vuoksi.

– Ilman niitä olisi paljon helpompaa avata kirkkojen ovet ja sanoa, että tulkaa tänne.

Maanantain tilaisuudessa osallistujia pyydettiin käyttämään maskia ja ottamaan huomioon turvavälit.

Lue myös:

    Uusimmat