Suomen keväälle on nyt luvassa kylmää kyytiä, mutta meteorologi näkee jo toivotun muutoksen.
Suomea hellineiden kesäisten päivien jälkeen lämpö vetäytyy Suomen eteläpuolelle ja ensi viikko näyttää selvästi tavanomaista kylmemmältä.
– Varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomi ovat ensi viikon kylmimmät paikat, MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas kertoo Huomenta Suomessa.
Lapissa saadaan ensi viikon puolivälissä jännittää sitä, saadaanko maahan reippaasti räntää ja lunta.
Mäntykannas kertoo kuitenkin, että käänne on jo näkyvissä. Lämpimämpää olisi viikko viikolta.
– Viikko kärvistellään, sitten kohti kesää, Markus sanoo.
Lue myös: Meteorologi-Markus: Osalle siitepölyn piinaamista helpotusta – toisilla tuska vasta edessä
Katso jutun alussa olevalta videolta Markuksen arvio siitä, miten kesäsää kehittyy.
