Sateen jälkeen on poutasää – ja tänään myös sangen lämmintä.
Tänään Suomeen on luvassa aurinkoinen päivä, kertoo päivystävä meteorologi Juha Jantunen Ilmatieteen laitokselta STT:lle.
Sateet väistyvät Suomen yltä, ja sää on laajalti aurinkoinen tai puolipilvinen. Lämpötilat nousevat yleisesti 20 asteeseen aina Etelä-Lappia myöten. Eteläisessä Suomessa voidaan päästä jopa lähelle 25 astetta.
Sunnuntaina sää kuitenkin muuttuu, sillä silloin suuressa osassa maata sataa vettä. Lämpötilat saattavat sateisilla alueilla jäädä alle viidentoista asteen.