Nopeasti etenevä kesä tuo jo helpotusta osalle siitepölyallergikoista, mutta toisia koettelemukset vasta odottavat.
MTV:n meteorologien kesäbingo sai taas uuden ruksin, kun MTV Uutisten lukija lähetti säätoimitukselle kuvan siitepölystä rantavedessä.
MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas kertoo, että kuvassa nähty männyn siitepöly on aikaisessa, sillä notmaalisti sitä tulee kesäkuun alussa. Mäntykannaksen mukaan tänä vuonna kaikki kesän merkit ovat kuitenkin pari viikkoa etuajassa.
Monille siitepölyallergikoille iso vitsaus on koivun siitepöly. Mäntykannas lohduttaa, että Etelä-Suomessa koivun siitepölykausi on jo rauhoittumassa, mutta Keski- ja Pohjois-Suomessa sitä on ilmassa vielä runsaasti. Kausi jatkuu siellä toukokuun loppupuolelle asti.
Toinen iso allergiaoireiden lähde on heinien kukinta. Etelässä heinät jo aloittelevat pikkuhiljaa kukintaansa, nekin etuajassa.
Nopeasti edenneestä kesästä huolimatta sääkartat eivät lupaile auringonpalvojille tai helteiden ystäville leppoisia aikoja.
– Voi kiesus sentään, kylmää kyytiä, Huomenta Suomen juontaja Lorenz Backman kommentoi Markuksen ensi viikosta esittelemiä sääkarttoja.
