Kurja käytös lisääntyy Suomen teillä: "Enemmänkin maan tapa kuin poikkeus"
Suuret, sakkorangaistukseen johtavat yli 21 tuntikilometrin ylinopeudet vähenivät kesällä 2020 edelliskesään verrattuna. Sen sijaan törkeiden liikenneturvallisuuden vaarantamisten määrä on kasvussa, minkä lisäksi pienen ylinopeuden ajamisesta on tullut maan tapa.
Julkisuudessa on ollut esillä törkeiden liikenneturvallisuuden vaarantamisten merkittävä yleistyminen. Näissä tapauksissa kyse on käytännössä vähintään 50 tuntikilometrin ylinopeuksista, ja ne etenevät käräjäoikeuksien käsiteltäviksi.
Poliisin tilastojen perusteella kesä-elokuussa 2020 kirjattiin yhteensä noin 1 900 törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista, mikä on noin 31 prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän.
– Kasvuun vaikuttaa mahdollisesti se, että kyse on poliisin tietoon tulleista tapauksista ja koska törkeitä ylinopeuksia ajavien kiinnisaamiseksi on kohdennettu enemmän valvontaa, määrä on luonnollisesti jo senkin vuoksi lisääntynyt. Liikennevirrassa näitä tapauksia on kuitenkin niin vähäinen määrä, että automaattivalvonnan tilastoinnissa niiden merkitys on marginaalinen, tietoanalyytikko Mika Sutela poliisin liikenneturvallisuuskeskuksesta toteaa Traficomin tiedotteessa.
Pieni ylinopeus maan tapa
Kesällä 2020 liikenteen keskinopeus pääteillä oli 92,7 kilometriä tunnissa. Autoilijoista 43 prosenttia ajoi suuremmalla nopeudella kuin tiekohtainen nopeusrajoitus sallii, ja yli 10 tuntikilometrin ylinopeutta ajoi noin 10 prosenttia autoilijoista
– Vaikka ylinopeutta ajavien osuus ei ole viime vuosina merkittäväksi muuttunut, ovat luvut sellaisia, että voimme todeta, että pieni ylinopeus on enemmänkin maan tapa kuin poikkeus, Traficomin johtava asiantuntija Marko Sillanpää kertoo tiedotteessa.
Pääteiden nopeustiedot perustuvat Intelligent Traffic Management Finlandin ylläpitämiin liikenteen automaattisiin mittauspisteisiin, jotka ovat eri paikoissa kuin poliisin nopeusvalvontakamerat.
Lähde: Traficom
Uusimmat
-
07:35
Jesperi Kotkaniemeltä namupassi – Carolina kieputti Floridan nurin
-
07:29
Kissarutto tappoi eläinsuojeluyhdistyksen pelastamia pentuja Kankaanpäässä – vain rokotus suojaa kissoja ikävältä taudilta
-
07:15
Ayrton Sennan turma-auton suunnitellut F1-guru soimaa itseään traagisen kauden tapahtumista: "Yksi suurimmista katumistani virheistä"
-
06:38
SM-liigan jumbovalmentajaa otti "äärettömästi kupoliin" – halusi antaa palaa tästä jäähystä
-
06:33
Manchester City ulos cupista – jäi tylysti nollille
-
06:31
Palomestari: Tämä on pahin virhe, jonka autoilija voi tehdä hälytysajoneuvon lähestyessä valot vilkkuen
-
06:28
Näin opiskelijat ympäri Suomen ovat vallanneet korkeakouluja – osa varustautunut yöpymään paikalla pitkäänkin: "Periksi ei ole tarkoitus antaa"
-
06:19
Messin puuttuminen maksoi voiton – Miami hävisi cupin finaalissa
-
06:05
ISW: Ukraina edennyt "marginaalisesti" kahdella rintamalla – MTV seuraa sotaa
-
06:04
Kaksi harvinaista korkeaa näköalapaikkaa avaa ovensa Helsingissä, ja toisessa niistä soi Sibeliuksen "soitetuin biisi"
-
06:02
Onko tässä Liigan aliarvostetuin pelaaja? Kapteenilta ylisanoja joukkueen tehomiehestä: "Taito, jota monella ei ole"
-
05:58
160 000 euron Mersu kenotti ojassa, eikä "omistajalla" ollut varaa hinausautoon – Ylöjärven autoliikkeen video paljasti röyhkeän varkaan ajotaidot
-
05:44
Burkina Fason sotilasjuntta: Estimme vallankaappauksen
-
05:38
Nälkäpäivä-keräys näkyy nyt kaduilla – näin rahat käytetään
-
05:32
Hallitus panostaa Kela-korvauksiin satoja miljoonia – "Alan asiantuntijoilla konsensus, että se on ihan älytöntä"
-
05:30
Pohjois-Korean perustuslaki: Olemme ydinasevalta
-
05:25
Maahanmuutto kuumentaa tunteita – EU:n sisäministerit koolle
-
05:18
Helsingiltä vihreää valoa Vantaan ratikalle
-
23:12
Ammuskelu Tukholmassa lähellä vilkasta urheilukenttää – nuori mies kuoli
-
22:15
Estonia-onnettomuuden pelastusoperaation johtaja muistelee kohtalokasta yötä: "Ei olisi uskonut, että sellaista tapahtuu"
-
Lataa lisää