KuPS suli katkeralla tavalla, Inter nousi maalieron turvin hopealle – TPS joutuu karsimaan

FC Inter nousi runkosarjan päätöskierroksella hopealle ohi KuPSin. Inter pelasi HJK:n kanssa 1-1-tasapelin, kun KuPS koki katkeran 2-3-tappion TPS:lle.

Veikkausliigan päätöskierroksesta muodostui hurja jännitysnäytelmä, kun Inter ja KuPS olivat vuoroin kiinni SM-hopeassa. Lopulta taisto kääntyi kuitenkin FC Interin eduksi TPS:n suopealla avustuksella.

Inter jäi Helsingissä mestaruuden varmistaneen HJK:n vieraana 1-1-tasapeliin ja joutui odottelemaan Turun ottelun tulosta. KuPS nousi ottelussa tappioasemasta ensin 2-1-johtoon, mutta TPS käänsi ottelun edukseen iskemällä kaksi maalia kahdessa minuutissa marssien näin 3-2-voittoon.

Tuloksien myötä Inter ja KuPS päätyivät tasapisteisiin, mutta Inter nousi maalieron turvin KuPSin ohi toiseksi.

TPS puolestaan joutuu voitostaan huolimatta liigakarsintaan. Suora säilyminen olisi vaatinut turkulaisilta voittoa sekä IFK Mariehamnin tappiota. IFK voitti omassa päätösottelussaan Hakan 1-0 ja nosti itsensä näin ollen turvaan. TPS:n ja Hakan erotti lopulta vain yksi sarjapiste.

TPS kohtaa tulevissa karsinnoissa joko KTP:n tai Jaron.

Lue myös:

    Uusimmat