Kuolemaa puumalalaisella leirintäalueella tutkittiin luonnollisena poismenona – ruumiinavaus paljasti henkirikoksen

Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, jossa Puumalassa leirintäalueelta kuolleena tavatun miehen epäillään joutuneenkin henkirikoksen uhriksi.

1970-luvulla syntyneen miehen kuolemassa ei aluksi epäilty rikosta, vaan sitä tutkittiin kuolemansyyn selvittämisenä. Oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa kuitenkin tehtiin havaintoja, joiden perusteella on syytä epäillä henkirikosta. Miehen epäillään kuolleen pään ja kaulan alueelle kohdistuneen väkivallan seurauksena.

– Havaintoa ei pystynyt tekemään ilman lääkärin tekemää tutkimusta, tapauksen tutkinnanjohtaja Timo Häkkinen kommentoi vammojen luonnetta.

Virkavalta päätyi epäilemään 1990-luvulla syntynyttä miestä taposta. Häkkisen mukaan epäilty ja uhri tunsivat hyvin toisensa, mutta he eivät olleet sukua. Epäillyllä ei ole merkittävää rikostaustaa.

Motiivi jäänyt epäselväksi

Rikoksesta epäilty mies ei myönnä tappoa, mutta poliisi ei tarkemmin kommentoi, miten mies on häneen kohdistuvia rikosepäilyjä kommentoinut tai onko hän myöntänyt tehneensä uhrille jotain väkivaltaa.

Häkkisen mukaan tapahtumien kulku on saatu melko hyvin selvitettyä.

– Tietysti haasteena oli, että lähdettiin aika lailla takamatkalta asiaa selvittämään. Tutkinnan aikana se saatiin selvitettyä poliisin näkökulmasta uskottavasti, Häkkinen sanoo.

Hän ei halua tarkemmin avata poliisin käsitystä tapahtumien kulusta.

Epäillyn henkirikoksen motiivi ei täysin selvinnyt esitutkinnan aikana.

– Jotakin väkivaltaa tässä on käytetty. En osaa sanoa, mikä se lopullinen kimmoke tähän asiaan on ollut, Häkkinen toteaa.

Asia on siirtymässä syyteharkintaan. Syyte on nostettava elokuun loppuun mennessä.

"Sitä varten näitä tutkimuksia tehdään"

Poliisin mukaan kuolemansyyntutkimuksen muuttuminen henkirikostutkinnaksi ei ole täysin poikkeuksellista, vaikka siitä ei normaalina voikaan puhua.

– Mutta sitä vartenhan näitä tutkimuksia tehdään, poliisi kommentoi kuolemansyyn selvittämistä.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja